Opiskelu LUT:ssa Opiskelijoiden tarinoita 1. opiskeluvuodesta

  • Vuosi takana

    “Mul ei ollu mitään muut ku mahdollisuus ja tieto siitä, että mitä tahdon voin saavuttaa. Koval duunil asiat vaan onnistuu, kokeillaan ja sit taas noustaan, jos kaadutaan.” -Elastinen Aika lailla vuosi sitten mua jännitti ihan

  • Kokemuksia LUT:sta 1. opiskeluvuoden jälkeen

    Tällä viikolla mulla ja Juusolla oli projektina kirjoittaa teille yhteinen teksti meidän kokemuksista Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta.  Juuson kokemukset LUT:sta Meikäläisen kokemuksista ylivoimaisesti suurin yllätys on ollut Skinnarilan Henki, joka kuvaa opiskelijakylämme yhteisöllisyyttä ja kaveria ei

  • Erilaisia tapoja suorittaa kursseja LUT:ssa

    Jo ensimmäisen vuoden aikana olen saanut tutustua erilaisiin tapoihin suorittaa kursseja yliopistossa. Tavallisestihan kuusi viikkoa kestävällä periodilla käydään kurssin laajuudesta riippuen luennoilla 1-3 kertaa viikossa ja tämän lisäksi monissa kursseissa järjestetään laskuharjoituksia. Kuuden viikon opiskelun

  • Opiskelijan rahataloudesta

    Juuso on jo kirjoittanut siitä, miten opintotuen saa riittämään. Mä kuitenkin ajattelin valottaa teille vähän sitä, mihin mun taloudessa rahat menevät, ja teen pieniä laskutoimituksia, miten solussa LOAS:lla asuvalla talousasiat hoituvat. Eli käytännössä katsotaan pystyykö

  • Opiskelijoiden mietteitä hakuprosessista

    Minulla itselläni oli vielä viime keväänä ennen hakuajan alkamista hiukan sellainen käsitys, että yliopistoon päässeet ovat melkeinpä yli-ihmisiä. Nyt voin sanoa, että me täällä LUT:lla olemme ihan tavallisia ‘taatelin tallaajia’, jotka ovat kiinnostuneita tekniikasta ja kauppatieteistä.

Fuksivuosi paketissa

Ensimmäinen opiskeluvuosi LUT:ssa on viimeisiä tenttejä lukuunottamatta takana. Nyt on sitten aika viimeiselle blogikirjoitukselle. Ensimmäiseen vuoteen on mahtunut aivan älytön määrä kiireitä ja hienoja muistoja. Ajattelin vähän vielä jakaa tärkeää tietoa ensi vuonna opiskelut aloittaville fukseille ja laittaa samalla pari ajatusta hautumaan päihin. Ennen opintoja Mitä pitää tehdä sen jälkeen [...]

June 2, 2015 Juuso Uncategorized 0

Vuosi takana

“Mul ei ollu mitään muut ku mahdollisuus ja tieto siitä, että mitä tahdon voin saavuttaa. Koval duunil asiat vaan onnistuu, kokeillaan ja sit taas noustaan, jos kaadutaan.” -Elastinen Aika lailla vuosi sitten mua jännitti ihan hirveesti. Ensin yo-tulokset ja sen jälkeen se pääsisinkö LUT:iin suoraan todistuksella. Mä tiesin, että mulla [...]

May 21, 2015 Ida Uncategorized 0

Kokemuksia LUT:sta 1. opiskeluvuoden jälkeen

Tällä viikolla mulla ja Juusolla oli projektina kirjoittaa teille yhteinen teksti meidän kokemuksista Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta.  Juuson kokemukset LUT:sta Meikäläisen kokemuksista ylivoimaisesti suurin yllätys on ollut Skinnarilan Henki, joka kuvaa opiskelijakylämme yhteisöllisyyttä ja kaveria ei jätetä –periaatetta. Aikaisemmin keskustassa asuneena oma ilta tuli moneen kertaan pelastettua sillä että joku, jota [...]

March 27, 2015 Ida Uncategorized 0

Erilaisia tapoja suorittaa kursseja LUT:ssa

Jo ensimmäisen vuoden aikana olen saanut tutustua erilaisiin tapoihin suorittaa kursseja yliopistossa. Tavallisestihan kuusi viikkoa kestävällä periodilla käydään kurssin laajuudesta riippuen luennoilla 1-3 kertaa viikossa ja tämän lisäksi monissa kursseissa järjestetään laskuharjoituksia. Kuuden viikon opiskelun jälkeen kurssista järjestetään tentti, jonka perusteella opiskelija saa arvosanan väliltä 0-5. Nolla on siis hylätty, [...]

March 14, 2015 Ida Uncategorized 0

Kiltahommat fuksina

Opiskeluiden ohessa joillekkin aktiivisemmille fukseille tulee ajatus, että olisi ehkä hienoa olla enemmän mukana Skinnarilan elämässä. Tapahtumissa ravaamiselle ja opiskelulle hyvää vaihtelua onkin hakea kiltoihin joko hallitukseen tai toimihenkilöksi. Vähän sanastoa Mitä kaikkea killoille sitten voi tehdä? Jokaisella killalla on ensinnäkin perushommia eli puheenjohtaja, VPJ, sihteeri, rahastonhoitaja ja näin eteenpäin. [...]

February 26, 2015 Juuso Uncategorized 0

Opiskelijan rahataloudesta

Juuso on jo kirjoittanut siitä, miten opintotuen saa riittämään. Mä kuitenkin ajattelin valottaa teille vähän sitä, mihin mun taloudessa rahat menevät, ja teen pieniä laskutoimituksia, miten solussa LOAS:lla asuvalla talousasiat hoituvat. Eli käytännössä katsotaan pystyykö ilman opiskelun ohella työskentelyä tulemaan toimeen ja riittävätkö rahat vain kaurapuuroon ja nuudeleihin. Idan kuukausi [...]

February 25, 2015 Ida Uncategorized 0

Hakijan lista

Jes jes, kevät jatkuu ja kohta alkaa olemaan kohdilla se aika, kun ensi vuoden fuksien pitää tehdä oikea valinta ja hakea LUT:iin. Nooh vitsit vitseinä, mutta jos on jo valmiiksi jotenkin mielessä yliopisto elämä ja hieman korkeampi koulutus niin kannataa pari asiaa pitää mielessä. Kestääkö pää? Ensimmäinen ja tärkein asia mitä [...]

February 9, 2015 Juuso Uncategorized 0

Opiskeleminen Titellä

Ja hommat jatkuu! Lomat on nyt vietetty ja aika aloittaa blogin ylläpito kevään 2015 osalta. Kuvassa on vähän fiiliksiä tämän vuoden Liugur -tapahtumasta, jonne Cluster sai ensimmäistä kertaa oman joukkueen edustamaan laskuvälineentekokisaan. Kevään alku voi yliopisto-opiskelijalle joko hieman rennompaa palauttelua arkeen tai aivan tuskallista rästitöiden kirimistä ja tentteihin lukua. Itselläni [...]

January 30, 2015 Juuso Uncategorized 0

Opiskelijoiden mietteitä hakuprosessista

Minulla itselläni oli vielä viime keväänä ennen hakuajan alkamista hiukan sellainen käsitys, että yliopistoon päässeet ovat melkeinpä yli-ihmisiä. Nyt voin sanoa, että me täällä LUT:lla olemme ihan tavallisia ‘taatelin tallaajia’, jotka ovat kiinnostuneita tekniikasta ja kauppatieteistä. Kyselin energiatekniikan ja laskennallisen tekniikan fukseilta heidän mietteitään LUT:iin hakemisesta ja lopulta pääsemisestä. Jotkut ovat [...]

January 27, 2015 Ida Uncategorized 0

Muutto omaan kotiin

Monille se jännittävin juttu opiskelemaan  lähtemisessä on omaan kotiin muuttaminen ja omillaan eläminen. Tämän vuoksi kirjoitan nyt teille siitä, miten Lappeenrannasta voi asunnon löytää eri teitä ja millaisia opiskelija-asunnot täällä yleensä ovat. LOAS LOAS eli Lappeenrannan opiskelija-asuntosäätiö tarjoaa valtaosalle täällä opiskelevista katon pään päälle. Ensimmäisen vuoden opiskelijat asuvat yleisesti ottaen [...]

January 17, 2015 Ida Uncategorized 0