Hyvä paha kaivos Kaivosteollisuuden syvästi kutsumuksekseen tunteva Lappeenrannan teknillisen yliopiston kasvatti ottaa kantaa Suomen kaivosteollisuuden kehitykseen.

Kivimiespäivät

Istun junassa matkalla kohti Helsinkiä. Huomenna päivä vierähtää Vuorimiesyhdistyksen talviseminaarissa, jonka teemana on kaivosteollisuuden yhteiskuntavastuu. Ohjelma on huippumielenkiintoinen, sillä esiintyjien joukossa on kaivosyhtiöiden edustajia, kaupunginjohtaja sekä pari toimittajaa. Ja koko komeus vielä kuvataan Ylen dokumenttia varten. Mitähän tästä tulee? Uskaltaakohan edes tehdä kysymyksiä ilman, että naama päätyy televisioon? No tottakai uskaltaa!

Torstaita seuraakin sitten kivimiespäivät, oikealta nimeltään Vuorimiespäivät, joka on Vuorimiesyhdistyksen vuotuinen tapaaminen. Olen vastikään liittynyt yhdistykseen, joten tämä on ensimmäinen kertani. Myös perjantain ohjelmassa käsitellään sosiaalista toimilupaa eli tiukkaa settiä silloinkin luvassa.

Molemmista tapahtumista haluaisin edes pienen videoleikkeen jostakin kiinnostavasta esityksestä. Jos onni lykästää, jaan sen blogissa lähiaikoina!

Nyt kohti kivimiesten kokoontumista.

About The Author

Kaivosteollisuuden syvästi kutsumuksekseen tunteva Lappeenrannan teknillisen yliopiston kasvatti ottaa kantaa Suomen kaivosteollisuuden kehitykseen. Blogissa esitetyt mielipiteet ovat puhtaasti henkilökohtaisia, eivätkä edusta millään lailla kirjoittajan kasvattiyliopiston näkemyksiä

Leave A Response