Hyvä paha kaivos Kaivosteollisuuden syvästi kutsumuksekseen tunteva Lappeenrannan teknillisen yliopiston kasvatti ottaa kantaa Suomen kaivosteollisuuden kehitykseen.

Kun miehet olivat rautaa

Osallistuin hiljattain Australian Perthissä järjestettyyn Iron Ore 2013- konferenssiin. Noin 600 asiantuntijaa vain ja ainoastaan sektorilta “rautamalmin louhinta ja rikastus”. Ja kermaksi vielä messut, jossa ständeiltä löytyi niin kaivosyhtiöitä kuin teknologiatoimittajia ja palveluliiketoimintaa harjoittavia konsulttiyrityksiä.

Konferenssissa seuraamani esitykset olivat pääosin hyvin laadukkaita ja esiintyjät olivat todellakin valmistelleet puheitaan. Kuten edelliselläkin kerralla, vuonna 2011, olin hermostunut, sillä lähes kaikkien puhujien äidinkieli oli englanti ja he luonnollisestikin olivat hyvin sujuvia. Lisäksi, konferenssin osallistujakunta koostui suurelta osin senior-tason managereista ja asiantuntijoista. Ei mikään helppo yleisö siis.

Konferenssin pääpuhujiksi oli valittu äärimmäisen hyviä esiintyjiä. Pääosin he olivat kaivosyhtiöiden ja tutkimusinstituuttien johtohenkilöitä ja heidän näkemyksensä sektorin nykytilasta ja sen tulevaisuudesta olivatkin äärimmäisen mielenkintoisia. Afrikasta seuraavana suurena kaivosmantereena puhuttiin paljon. Poliittisen ilmapiirin tärkeydestä nostettiin hyviä pointteja. Olin erityisen iloisesti yllättynyt, kun Equatorial Resourcesin toimitusjohtaja John Welborn näytti yleisölle ennen- ja jälkeen- kuvia Afrikasta,  missä erinäiset sijoittajatahot olivat osallistuneet merkittävällä panoksella paikallisen infrastruktuurin kehittämiseen.

Mielenkiintoista kyllä, myös Australiassa näin liittovaltion vaalien ollessa edessä käytiin keskustelua “ulkomaalaisten” kaivosyhtiöiden toiminnasta maassa ja miten kaikki hyvä valuu näiden ulkomaisten omistajien käsiin. Jotenkin en vain vieläkään ymmärrä tätä yhtälöä. Kaivostoiminta on Australiassa merkittävä työllistäjä ja konferenssissa esitettyjen lukujen perusteella Australiasta viedään vuosittain noin 50 miljardin edestä jo pelkästään rautamalmia. Kaikki tuo raha ei tietenkään lähde maasta, vaan suuri osa menee itse toimintaan ja esimerkiksi palkkoihin, jotka sitten tuottavat puolestaan verotuloa myös valtiolle. Ilmapiiri maassa oli kuitenkin hyvin odottavan oloinen, sillä tulevissa vaaleissa vastakkain ovat työväenpuolue, joka on hyvin kaivostoimintavastainen ja oppositiokoalitio, joka puolestaan on hyvin kaivostoimintamyönteinen. Australiassa viime vuosina toteutetut kaivos- ja hiilidioksidivero ovat ainakin joidenkin mielipiteiden mukaan vaikuttaneet poliittiseen toimintaympäristöön ja pääpuhujien mukaan ulkomaalaiset investoijat ovatkin osaltaan myös tämän vuoksi gravitoituneet kohti Afrikkaa Australian sijaan.

Australia on maana ollut hyvin onnekas. Sen mineraalivarannot ovat hyvin rikkaat, mikä osaltaan tarkoittaa, että pitkälle kehittyneeseen rikastusteknologiaan ei toistaiseksi ole vielä pitänyt panostaa läheskään niin paljon kuin maan kaivossektorin koosta voisi päätellä. Moniin muihin asioihin on kyllä pistetty paukkuja. Näihin kuuluvat muun muassa tehostettu malminetsintä ja kairausten analysointi sekä täysin automatisoidut junat. Teemoihin kuuluivat tietysti myös hienoaineksen käsittely, flotaatio, epäpuhtauksien poisto sekä sinterointi ja pelletointi.

Summa summarum: mitä mahtavin tapahtuma! Palaan myös kolmannen kerran tapahtumaan, mikäli tilanne sen kahden vuoden päästä sallii. ..Ja sainpa muutaman “kultaisen” käyntikortinkin..

“..Iron, cold iron, is master of them all.” – Rudyard Kipling

About The Author

Kaivosteollisuuden syvästi kutsumuksekseen tunteva Lappeenrannan teknillisen yliopiston kasvatti ottaa kantaa Suomen kaivosteollisuuden kehitykseen. Blogissa esitetyt mielipiteet ovat puhtaasti henkilökohtaisia, eivätkä edusta millään lailla kirjoittajan kasvattiyliopiston näkemyksiä

Leave A Response