Hyvä paha kaivos Kaivosteollisuuden syvästi kutsumuksekseen tunteva Lappeenrannan teknillisen yliopiston kasvatti ottaa kantaa Suomen kaivosteollisuuden kehitykseen.

Kaivan kultaa Supercellin pelissä Clash of Clans. Katson National Geographicin ja Discoveryn tositv-sarjoja kullankaivajista ja kivenhakkaajista. Seuraan Twitterissä useita kaivannaisalan uutisiin liittyviä tilejä.

Kasvu erinäisissä viittauksissa kaivannaisteollisuuteen valtamediassa hämmästyttää minua. Nuo mainitsemani tositv-sarjat ovat todella hyviä ja suosittelen vilkaisemaan mikäli mahdollista. Kullankaivajat ovat partasuisia vanhoja ukkoja, nuoria miehiä ja näkyypä joukossa ajoittain muutama nainenkin. Perheiden voimalla on lähdetty etsimään kivinäytteitä ja jalokiviä. Kolme sukupolvea siirtelee kiviä, kaivaa lapioilla ja sutii pikkukiviä suurten kiteiden edestä pois. Näissä sarjoissa ei ole mitään ilkeämielistä. Sarjat kertovat ehkä enemmän niissä esiintyvistä ihmisistä kuin itse kaivuuprosessista. Sen suhteen ne toki laaja-mittaisesta kaivostoiminnasta eroavat, että kemikaaleja ei käytetä ja toiminta perustuu kaivureille, murskaimille, huuhtelupöydille ja vaskooleille. Ehkä näissä sarjoissa olisi aivan sama, minkä toiminnan ympärille ihmissuhteet sijoittuvat, mutta jostain syystä olen viime aikoina bongannut enemmän ja enemmän kivenkaivamiseen liittyviä tositv-sarjoja. Mistähän moinen?

Toki tuo kullankaivuu “käsipelillä” on hyvin erilaista kuin varsinainen teollinen kaivannaistoiminta, mutta mietiskelin, josko tässäkin olisi kyse samasta ilmiöstä kuin niin monien julkkisten ja ilmiöiden kohdalla: kun siinä on jotain paheksuttavaa, tulee siitä myös mielenkiintoista. Sinälläänhän tämä toimii sekä hyvänä että huonona ajurina. Lisääntynyt mielenkiinto on ehdottomasti hyvästä! Toki tietysti paheksunta ja siitä aiheutuvat ilmiöt ovat sitten vähän kehnompi asia. Toisaalta, ne voivat poikia myös jotain äärimmäisen mahtavaa. Olen ainakin itse huomannut selkeän mielenkiinnon kasvun kaivannaisalaa kohtaan yliopistoissa ja opiskelijoiden keskuudessa. Tätä aivan varmasti ruokkii myös mediajulkisuus. Ja loppupeleissähän se tarkoittaa vain lisää huippututkimusta yliopistoista ja lisää osaajia maailman palvelukseen, kun opiskelijat valmistuvat taskussaan eväitä ympäristönäkökulmien punnitsemiseen ja ehkä jopa työkaluja kinkkisimpien tilanteiden ratkaisemiseksi.

Puolisentoista kuukautta sitten TEKin Teekkarivaliokunnan puheenjohtaja Jani Kalasniemi rohkeasti ehdotti, että Talvivaara luovutettaisiin teekkareiden hoivaan. Radikaali ehdotus ja tokkopa valiokunta uskoikaan tämän menevän läpi, mutta miten mahtavaa onkaan nähdä, että nuori polvi uskoo niiden ongelmien, joita me päivätolkulla kauhistelemme, olevan täysin ratkaistavissa! Toki kirjoituksen voi jokainen tulkita omalla tavallaan ja siitä pahoittaa mielensäkin, sillä varmasti myös lukijapuolella on asiantuntemusta ja osaamista, mutta jotenkin minusta ajatus siitä, että meillä on kasvamassa kiinnostuneita nuoria on paljon mielekkäämpi.

About The Author

Kaivosteollisuuden syvästi kutsumuksekseen tunteva Lappeenrannan teknillisen yliopiston kasvatti ottaa kantaa Suomen kaivosteollisuuden kehitykseen. Blogissa esitetyt mielipiteet ovat puhtaasti henkilökohtaisia, eivätkä edusta millään lailla kirjoittajan kasvattiyliopiston näkemyksiä

Leave A Response