Hyvä paha kaivos Kaivosteollisuuden syvästi kutsumuksekseen tunteva Lappeenrannan teknillisen yliopiston kasvatti ottaa kantaa Suomen kaivosteollisuuden kehitykseen.

Elämme mielenkiintoisia aikoja!

Syksy todellakin on mielenkiintoista aikaa. Siinä missä kesä tuntuu koko maassa menevän hieman hiljaisemmin, syksyllä tahtia tunnutaan kiihdyttävän ajoittain ralliauton lailla. Ainakin omalta osaltani tähän selkeästi vaikuttavat kaksi asiaa: (1) tapahtumat ja (2) rahoitushaut.

Syksyn mielenkiintoisimpiin kotimaisiin tapahtumiin minun listallani kuuluu FinnMateria. Oi niin mainio FinnMateria enkä silti koskaan ole siihen päässyt osallistumaan – muista työmatkoista johtuen. Tänä vuonna teemoihin kuuluvat muun muassa kaivosvedet, jotka minua erityisesti kiinnostavat, vaikka oma pääkiinnostukseni onkin kiinteissä kaivannaisjätteissä ja noin yleisesti ottaen mineraalijätteissä. Kaivannaisjätettä ei oikein vesistä voi erottaa (heheh, insinöörivitsi erotustekniikasta!), koska nämä kaksi ovat usein toistensa kääntöpuolia.

Rahoitushakujen rintamalla työpaikkani käy kuumana ensi viikolla sulkeutuvan Akatemian syyshaun vuoksi. Sieltä sitä sitten haetaan henkilökohtaista tutkimusrahoitusta ja hankerahoitusta. Onpa mukana myös kohdennettu haku kaivannaisalan tutkimukselle. Tuttuja puulaakeja varmaan nähdään rahoituksen saajien joukossa: GTK, VTT, Oulun yliopisto, Aalto, LUT, … Mutta hakemusten kirjoittaminen todellakin on taitolaji. Ja Akatemia vaatii paljon. Valmistelin viime syksynä myös hakemusta Akatemian mineraalihakuun, mutta se sai aikamoista tylytystä arvioitsijoilta. Idea oli mielestäni ihan hyvä, mutta ehkä emme vain osanneet kirjoittaa sitä oikein. Tälläkin kertaa meillä on hyvä idea – jopa mahtava idea – eikä mikään estä yrittämästä.

Ainakin itse koen, että hyviä ja testattavan arvoisia ideoita on vaikka kuinka – omalla kohdallani enimmäkseen mineraalipuolella – mutta karu totuus on, että monet asiat jäävät pöytälaatikkoon, koska niitä varten ei ole rahaa. Olenkin miettinyt, että itse olisin innokkaasti hakemassa rahoitusta, jos sitä tarjottaisiin hyvin lyhyelle ajalle jonkin idean testaamiseen. Ei siis aina vain pitkiä vuosien tieteellisiä tutkimusprojekteja tai yritysten rahoittamia puhtaita tilaustutkimuksia, vaan niin sanottu insinöörin idearaha. Tämä kannustaisi todellakin hieman riskisempään tutkimusotteeseen. Ei mietittäisi ensimmäisenä niitä tieteen syviä vesiä, vaan ainoastaan testattaisiin villiä ideaa pienellä rahalla. Villit, radikaalit, isot ideat eivät välttämättä mene läpi kriittisessä arvioinnissa (kuten Akatemia), koska maaperä on todellakin ehkä kartoittamatonta.

Mutta mistä ne meidän radikaalit innovaatiot sitten oikeasti syntyisivät, jos emme todella ole valmiita ottamaan riskejä?

About The Author

Kaivosteollisuuden syvästi kutsumuksekseen tunteva Lappeenrannan teknillisen yliopiston kasvatti ottaa kantaa Suomen kaivosteollisuuden kehitykseen. Blogissa esitetyt mielipiteet ovat puhtaasti henkilökohtaisia, eivätkä edusta millään lailla kirjoittajan kasvattiyliopiston näkemyksiä

Leave A Response