Hyvä paha kaivos Kaivosteollisuuden syvästi kutsumuksekseen tunteva Lappeenrannan teknillisen yliopiston kasvatti ottaa kantaa Suomen kaivosteollisuuden kehitykseen.

Browsing the "FEM 2013" Category

Itä hoi!

Blogi on siirtynyt uudelle alustalle WordPressiin ja uuteen alustaan tutustuminen on ottanut hieman aikaa. Toki myös inspiraatio antaa joskus odottaa itseään. Sain kollegoiden kanssa iloisen sähköpostin viime viikolla. Venäläisen yliopiston tutkijat olivat törmänneet tietoihin eräästä projektistamme ja toivovat yhteistyötä kanssamme. [...]

02.02.2014 FEM 2013, Green Mining, kaivosteollisuus, Tekes, TREWA, Venäjä, yliopistot

Kivenkovaa asiaa

Filtech 2013, FEM 2013 ja Filter Media 6 ovat täyttäneet viimeisen kolme viikkoani. Aivan mahtavaa! Jokaisessa ohjelma on ylittänyt odotukseni. Näistä tietysti FEM 2013 oli tämän blogin kannalta kaikkein olennaisin ohjelman keskittyessä pitkälti olemassaolevien kaivosprojektien tilanteen läpikäymiseen sekä tutkimus- ja koulutusyhteistyöstä keskusteluun. Osallistujalista oli [...]

11.10.2013 FEM 2013, Green Mining, Hannukainen, Kaunisvaara, Kauppalehti, Talouselämä, Taloussanomat, Talvivaara