Hyvä paha kaivos Kaivosteollisuuden syvästi kutsumuksekseen tunteva Lappeenrannan teknillisen yliopiston kasvatti ottaa kantaa Suomen kaivosteollisuuden kehitykseen.

Kannattavuus kullan kiilto silmissä?

Kannattavuus kullan kiilto silmissä?

Media uutisoi vastikään Laivan kultakaivoksen omistavan Nordic Minesin olevan pahoissa talousvaikeuksissa ja yrityksen hakevan saneeraukseen (http://www.hs.fi/talous/a1373247216237). Eräs tuttavani kyseli Facebookissa, tiesinkö yhtiön olevan vaikeuksissa. Kaivoksen tuotantovaikeuksistahan on uutisoitu jo aiemmin. Lisäksi Laivan kaivos on ollut uutisissa jätevesiasioidensa tiimoilta: kaivokselle myönnettiin lupa laskea jätevesiä mereen. Sivuun kaivoksen saama mediajulkisuus, tuotantovaikeudet yhdessä [...]

July 11, 2013 Riina Salmimies kannattavuus, Killian Charles, kulta, kultakaivos, Laiva, maailmanmarkkinahinta 0

Ikuisia arpiako?

Ikuisia arpiako?

Tämänkertainen blogikirjoitus on saanut inspiraationsa eräästä linkistä, jonka ystäväni jakoi kanssani. Ystäväni on lähinnä puolueeton kaivostoiminnan suhteen ja on vain kiinnostunut erilaisista näkökulmista ja keskustelusta. Linkki, jonka hän jakoi kanssani (http://io9.com/when-earth-is-scarred-forever-495971504) sisälsi hyvin shokeeraavia kuvia suurista avolouhoksista, jotka muokkaavat maisemaa peruuttamattomalla tavalla. Otsikkokin kertoo kaiken: when the earth is scarred [...]

June 15, 2013 Riina Salmimies avolouhinta, Flambeau, Horisontti2020, kaivostoiminta, ympäristövaikutukset 0

Naisia ja miehiä

Naisia ja miehiä

Tekniikkaa, Talvivaara, media, jätteitä. Blogi on toistaiseksi pyörinyt hyvinkin kovien asioiden ympärillä. Tällä kertaa tehdään pieni poikkeus, sillä kollegani passasi minulle mielenkiintoisen linkin: http://www.cim.org/en/Publications-and-Technical-Resources/Publications/CIM-Reporter/Wednesday/Story-1.aspx?utm_source=The+Canadian+Institute+of+Mining%2C+Metallurgy+and+Petroleum+%7C+CIM+List&utm_campaign=902cec23cb-E_Reporter_2013-Wednesday-may8_2013&utm_medium=email&utm_term=0_6c4c5008b8-902cec23cb-47014613 Hirviölinkki! Uutisen sisältö siis lyhykäisyydessään on se ikuisuuskysymys: miksi kaivosalalla on niin vähän naisia, erityisesti korkeammassa asemassa? Tämäkin tilanne lienee muovautunut aikanaan kulttuurin tuloksena. Miehet menivät [...]

May 9, 2013 Riina Salmimies kaivosala, naiset 0

Nordkalk ja YVA

Nordkalk ja YVA

Osallistuin toissailtana täällä Lappeenrannassa Nordkalkin vierasmajalla YVAn yleisötilaisuuteen. Nordkalk haluaa laajentaa läjitysalueitaan ja osana YVA-menettelyä järjestetään yleisötilaisuuksia. Vaikka kyseessä ei olekaan metallimalmikaivos, kaivos omalla takapihalla on tietysti äärimmäisen mielenkiintoinen asia omasta näkövinkkelistäni. Tilaisuuteen osallistujat olivat enimmäkseen hieman iäkkäämpää väkeä aivan kaivoksen lähipiiristä. Itse en asu kaivoksen välittömässä läheisyydessä, mutta YVA [...]

April 27, 2013 Riina Salmimies Lappeenranta, Nordkalk, YVA 0

Dinosaurusten aika on ohi

Dinosaurusten aika on ohi

100 % suomalaisista pitää Talvivaaran kipsisakka-altaan viimeisintä vuotoa huonona uutisena. Vuorimiesyhdistyksen seminaarin jälkeen olen katsonut mediaa hieman eri tavalla. Ilta-Sanomien Pasi Jaakkonen esitti mielenkiintoisia ja mielestäni todella mediakriittisiä näkökulmia yleensä uutisointiin liittyen. Uutisoinnin ei nykypäivänä tarvitse välttämättä perustua faktoihin, vaan pelkkä tuntemuskin voidaan uutisoida. Siinä missä organisaatiot ovat kasvottomia ja [...]

April 17, 2013 Riina Salmimies Hyvät ja Huonot Uutiset, sosiaalinen media, Talvivaara, viestintä 0

Kivimiespäivät

Kivimiespäivät

Istun junassa matkalla kohti Helsinkiä. Huomenna päivä vierähtää Vuorimiesyhdistyksen talviseminaarissa, jonka teemana on kaivosteollisuuden yhteiskuntavastuu. Ohjelma on huippumielenkiintoinen, sillä esiintyjien joukossa on kaivosyhtiöiden edustajia, kaupunginjohtaja sekä pari toimittajaa. Ja koko komeus vielä kuvataan Ylen dokumenttia varten. Mitähän tästä tulee? Uskaltaakohan edes tehdä kysymyksiä ilman, että naama päätyy televisioon? No tottakai [...]

March 20, 2013 Riina Salmimies seminaari, Vuorimiespäivät, Vuorimiesyhdistys, Yle 0

Journalismia ja kansalaisaktiivisuutta

Journalismia ja kansalaisaktiivisuutta

Kaivelin taas tänään sitä ja tätä liittyen kaivosteollisuutemme kehitykseen. Ja muustahan ei puhuta kuin Talvivaarasta. Vuoden journalistinen teko- palkinnon saajaksi on ehdolla muun muassa Talvivaarasta raportoinut Juha Kauppinen. Kyseisen herrasmiehen esittelyn sekä linkit hänen artikkeleihinsa löytyvät osoitteesta: http://suurijournalistipalkinto.fi/fi/ Positiivista on mielestäni se, että kaivosteollisuutta käsitteleviä juttuja harkitaan vuoden journalistiteoksi. Kurjaa [...]

March 17, 2013 Riina Salmimies journalistipalkinto, Juha Kauppinen, metallinjalostus, rikastushiekka, Talvivaara 2

Tarvitaanko pakotteita?

Tarvitaanko pakotteita?

Lainsäädäntö, teollistuminen, ympäristöarvot, teknologia. Vaikka asia ei aina siltä näyttäisi, on länsimaissa raskasta teollisuutta säätelevä lainsäädäntö toistaiseksi vielä paljon tiukempi kuin kehittyvissä maissa. Siinä missä vaikkapa Intiassa saatettaisiin bauksiitin rikastuksessa syntyvä red mud- jäte ohjata suoraan Intian valtamereen, ei se tulisi kysymykseenkään Suomessa. Red mud muuten sisältää muun muassa radioaktiivisia [...]

March 12, 2013 Riina Salmimies kaivosteollisuus, lainsäädäntö, Suomi, teknologia, tulevaisuus 0

Anarkiaa!

Anarkiaa!

Perjantaina oli Talvivaaran paljon puhuttanut ylimääräinen yhtiökokous, jossa hyväksyttiin ylimääräinen osakeanti yhtiön talouden korjaamiseksi. Ja mikä härdelli tuo tapahtuma olikaan! Huomenta Suomi tenttasi kansanedustajia siitä, kenen vastuu on hoitaa ympäristö kuntoon, mikäli Talvivaara menisi konkurssiin. Stop Talvivaara- liikkeen mielenosoittajat näkyivät ja kuuluivat yhtiökokouksen alla jopa siinä määrin, että poliisin piti [...]

March 10, 2013 Riina Salmimies Stop Talvivaara, Talvivaara, yhtiökokous 0

Kun mikään ei riitä, mistä lisää?

Kun mikään ei riitä, mistä lisää?

Malmioiden köyhtyminen on globaalistikin merkittävä asia. Kehittyvien talouksien teollistumista ei voida tukea ilman metalleja. Elektroniikkateollisuus ei pyörisi ilman metalleja. Kevyesti kärjistäen vielä muutama vuosikymmen sitten rikkaiden malmiesiintymien hyödyntämisessä saattoi syntyä jätettä, jonka metallipitoisuus oli suurempi kuin nykyisten hyödynnettävien malmioiden. Mutta mistä lisää, jos lisää ei ole? Uunituore Tekniikka ja Talous [...]

March 1, 2013 Riina Salmimies Aalto-yliopisto, erotustekniikka, kierrätys, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Metdust, Oulun yliopisto, Tekniikka ja Talous, terästeollisuus, volframi 2