Yliopistomaailmaan astuessa jokaisen elämään tulee valtavasti uusia asioita ja muutoksia. Lukio-opiskeluun ja kotona asumiseen verrattuna omilleen muuttaminen ja yliopistoelämä ovat aivan erilainen maailma.
LUTin opiskelijat listasivat 6 asiaa, jotka yllättivät yliopisto-opinnoissa:
1. Akateeminen vapaus
Vapaus saa aivan uudenlaisen merkityksen yliopistossa. Maanantaiaamuna herätessä ei välttämättä olekaan pakko tallustella luennolle, vaan halutessaan voi jäädä tekemään aamupäivän, tai miksei päivänkin tehtävät kotiin kahvikupposen ääreen. Lue esimerkiksi tekniikan ja kauppatieteiden opiskelijoiden päivästä yliopistolla.
2. Vastuu opinnoista
Vapauden rinnalla kulkee kuitenkin vastuu. Yllättävää on ollut, kuinka paljon opiskelija on itse vastuussa opintojen etenemisestä ja niiden suunnittelusta.
Kukaan ei tule patistamaan tehtävien teossa, vaan on itse suunniteltava omat aikataulut ja lukujärjestykset. Tekemiseen saa toki apua tarvittaessa niin tuutoreilta kuin opintoneuvojiltakin.
3. Erilaiset kurssien suoritustavat
Kurssien suoritustavat eroavat lukion koesuorituksesta paljon. On suuri määrä kursseja, jotka suoritetaan esimerkiksi ryhmätöiden tai harjoitusten avulla. Osa kursseista suoritetaan perinteisen tentin avulla. Arvosana saattaa muodostua myös harjoitusten ja tentin yhteispisteillä.
4. Yliopistolla vietetty aika
Yliopistolla opiskellessa koululla vietetty aika ei ole rajattu esimerkiksi klo 8–15 välille. Akateemisen vapauden seurauksena päivät koululla saattavat venähtää 12 tunnin mittaisiksi, mutta suurin osa päivistä voi olla sellaisia, että esimerkiksi luentoja ei ole laisinkaan, vaan töitä tehdään itsenäisesti tehtävien palautuspäivien sanelemana.
Pitkien päivien tasapainoksi on suuri määrä päiviä, kun yliopistolle ei tarvitse lähteä koulun takia ollenkaan – toki harrastukset ja kavereiden lounasseura voi houkutella lähtemään silti kotoa kampukselle.
5. Vastuu omasta elämästä
Omilleen muuttaessa vastuu laajenee itsenäisen opintojen suunnittelun ohella elämän ja raha-asioiden hallintaan. Kukkaron nyörejä joutuu keventämään todenteolla. Vuokra, ruoka ja matkustaminen vie jo itsessään paljon rahaa.
Suomessa koulutus on kuitenkin hyvin tuettua ja helpotusta tuo LUTin opiskelijaravintolat sekä Lappeenrannan alhainen vuokrataso.
6. Yhteisöllisyys
Kampusalueella asuvat opiskelijat eivät ole vain opiskelukavereita keskenään, vaan opiskelijoiden joukossa vallitsee tiivis yhteisöllisyys, Skinnarilan henki.
Ensimmäisestä päivästä lähtien kaikkien ollessa samassa lähtökohdissa jokainen uusi opiskelija ymmärtää toisiaan, joten eriarvoisuutta, vastakkainasettelua ja kiusaamista harvoin yliopistomaailmassa näkee. Suurin osa LUTin opiskelijoista muuttaa muualta Lappeenrantaan, joten melkein kaikki ovat tilanteessa, jossa haluaa löytää uusia kavereita.