Toisen vuoden kauppatieteiden opiskelija Valeri Tuunainen kertoo oman tarinansa yliopistoon hakemisesta armeijan aikana:
”Muutin Suomeen 12-vuotiaana käytyäni Virossa viisi vuotta ala-astetta pienessä Tallinnan kaupunginosassa. Opiskelin Suomessa ensin noin 7 kuukautta pelkästään suomen kieltä ja opinkin sen verran nopeasti, että palasin muutamaksi kuukaudeksi viidennelle luokalle täällä Suomessa. Kävin ala-asteen loppuun tekemällä kokeet sanakirjan kanssa, mikä auttoi minua todella paljon siinä vaiheessa. Yläasteella opiskelin sitten jo ihan normaalisti muiden kanssa.
Yläasteen jälkeen en oikein tiennyt mitä tahdon tehdä, joten menin lukioon miettimään hieman asiaa kolmeksi vuodeksi. Pidin todella paljon fysiikasta, kemiasta ja matematiikasta, enkä halunnut sulkea pois mitään mahdollisuuksia tulevaisuuden kannalta, joten otin lukiossa kaikki nämä aineet pitkänä. Sillä hetkellä pelkkä lukioon pääsy oli minulle todella iso saavutus ja toisaalta myös haaste, sillä en aluksi esimerkiksi uskonut, että kielitaitoni riittäisi lukioon.
Lukioaika kuitenkin vierähti turhan nopeasti ohi ja oli jo abivuoden helmikuu, kun aloin viimein miettiä jatko-opiskelujani. Yhteishakuun oli enää vajaa kuukausi aikaa, ja aloinkin paniikissa käydä eri vaihtoehtoja läpi. Ensinnäkin olin pitkään miettinyt jatkavani venäjän kielen parissa, se nimittäin on äidinkieleni, ja esimerkiksi tulkin työ kuulosti mielenkiintoiselta. Toisaalta taas pidin todella paljon matematiikasta, mutten välttämättä halunnut opiskella sitä kovin syvällisesti lukion jälkeen. Olin siinä kuitenkin mielestäni sen verran hyvä, ettei sen osaamista viitsinyt heittää kokonaan hukkaan.
Valintaa miettiessäni muistin joulukuussa käydyt Studia-messut ja siellä minut vakuuttaneen LUT:n opiskelijan, joka kertoi minulle kauppatieteistä. Se kuulosti todella hyvältä vaihtoehdolta, sillä siinä voisin mahdollisesti yhdistää venäjän kielen taitoni sekä matemaattisen osaamiseni. Lisäksi Lappeenrannassa on tekniikan puoli, josta voisin sitten löytää kiinnostavan sivuaineen jatkamaan kemian ja fysiikan opintojani.
En ollut kuitenkaan ikinä uskonut, että itsestäni olisi yliopisto-opiskelijaksi, sillä en vain luottanut itseeni tarpeeksi paljon. Lappeenranta ja kauppatieteet sopivat kuitenkin niin hyvin mieltymyksiini, että päätin lopulta hakea sinne. Tiesin silloin meneväni kesällä armeijaan, ja näin minulla olisi seuraavana keväänä kuitenkin uusi mahdollisuus hakea opiskelemaan, mikäli mieli muuttuisi. Tämä asenne näkyikin sitten hakuvaiheessa, sillä en lukenut kuin kerran (ja todella huonosti) valintakoekirjat läpi. En tainnut saada pääsykokeista edes kymmentä pistettä…
Inttiaika hyötykäyttöön
Armeijassa oli kuitenkin hyvin aikaa hieman tutkia itseään ja pitkän mietinnän jälkeen päätin hakea seuraavana keväänä uudestaan Lappeenrantaan. Asepalvelukseni keston pituudeksi piti alun perin tulla yhdeksän kuukautta, joten harkitsin myös pääsykoevalmennuksen vaihtoehtoa. En halunnut missään nimessä pitää välivuotta armeijan jälkeen. Mielestäni olin koko ajan vuoden jäljessä muita, koska olin opiskellut vuoden ainoastaan suomea tänne muutettuani. Tämän takia halusin varmistaa pääsyni opiskelemaan suoraan armeijasta.
Kahdeksan viikon peruskoulutuksen jälkeen armeijassa valitaan johtajakoulutukseen menevät varusmiehet. Heitä koulutetaan vuoden ajan. Minulle sitten napsahti tämä vuoden nakki ja ajattelinkin unohtaa yliopistohaun siltä erää ja siirtää sitä vuodella, koska asepalveluksen aikana lukeminen ei joidenkin neuvojen mukaan kannata.
Muutaman viikon kuluttua, tutustuttuani muihin aliupseerikursseilla olleisiin, tapasin kuitenkin muutaman kaverin, joiden tavoitteena oli lukea itsensä sisään intistä. Heistä huomasi, kuinka motivoituneita he olivat, sillä pääsykokeisiin oli vielä reilusti aikaa – yli puoli vuotta. Otin heistä mallia ja ryhdyin lukemaan aina silloin tällöin iltavapailla, kun ei ollut muutakaan tekemistä.
Vuodenvaihteessa tulivat uudet pääsykoekirjat ja aloin lukemaan päivittäin, aina kun oli edes hieman vapaata aikaa. Kun muut alkoivat iltaisin katsomaan Netflixiä tai menivät sotkuun syömään viineriä, itse hakeuduin johonkin tyhjään ja hiljaiseen tilaan lukemaan. Otin kirjat ja muistiinpanovälineet jopa metsäleireille mukaan ja joskus tuli sielläkin opiskeltua.
Viikonloppuisin kun pääsin lomille, käytin todella paljon aikaa kaupungin kirjastolla pääsykoekirjojen parissa. Illat vietin sitten kavereiden ja perheen kanssa. Oli vain pakko lukea, koska tiesin etten keväällä pystyisikään osallistumaan valmennuskurssille, kuten olin aiemmin suunnitellut. Vaikka monet tutut sanoivat, ettei kannata edes yrittää armeijasta hakea, jatkoin sinnikkäästi.
Lopulta tämä kaikki palkittiin, ja muutama viikko kotiutumisen jälkeen juhlittiin uutta opiskelupaikkaa. Opiskelupaikka on suurimmaksi osaksi kiinni omasta motivaatiosta, ja silloin kun se on kohdallaan, paikka on jo melkein hallussa.”
