Millaista on muuttaa pääkaupunkiseudulta Lappeenrantaan?

Elämän ja kaveripiirin muodostuminen kotipaikkakunnalle saattaa vaikuttaa paljonkin tulevan koulupaikan valintaan. Toisen vuoden kauppatieteiden opiskelija Valtteri Rautiainen kertoo oman tarinansa siitä, kuinka muutto Helsingistä Lappeenrantaan on tuonut hänelle unohtumattomia uusia kokemuksia ja mahtavan kaveripiirin.

”Vuoden 2015 kesällä sain tietää, että opintoni alkavat syksyllä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Tarkemmin ilmaistuna vielä Skinnarilan kaupunginosassa. Ajattelin, että Lappeenranta on huonojen kulkuyhteyksien tuppukylä. Se mitä syksyllä odotti vastassa, ylitti kaikki odotukseni. Mielikuvani Lappeenrannasta muuttuivat täysin ensimmäisen viikon aikana.

Olen asunut vuodesta 1996 Helsingissä perheeni muutettua Suomeen Kanadassa asumisen jälkeen. Asuinpaikaksi valikoitui Kulosaari. Koulut kävin Kulosaari-Töölö-akselilla ja kaveripiiriin kuului ihmisiä joka Helsingin nurkasta, lännestä itään ja etelästä pohjoiseen. On sanomattakin selvää, että miettiessäni mihin yliopistoon haluaisin mieluiten hakea, korostui korkeakoulun lisäksi kaupunki, johon tulisin muuttamaan. Rakastan yli kaiken kaupungin vilskettä ja menoa. Jokaiseen päivään löytää tapahtumia, kulttuuria ja ravintoloita. Miksi muuttaa muualle, jos koko elämä on Helsingissä. Yhteishaussa LUT olikin kahden suuremman yliopistokaupungin jälkeen kolmantena vaihtoehtona ja sinne lopulta päädyin.

unspecified

Lähes 20 vuotta olin asunut Helsingissä ja edessä oli muutto Lappeenrantaan. Ajattelin antaa yliopistolle sekä Lappeenrannalle vuoden mahdollisuuden, jonka jälkeen harkitsisin vaihtoa muualle. Ensimmäinen vuosi vaihtui toiseen, ja kuten useimmille, jotka harkitsevat alkuhämmennyksen jälkeen vaihtavansa Lappeenrannan yliopistosta muualle opiskelemaan, rakastuin Lappeenrantaan ja yliopistoon. Meillä on mahtava yhteishenki, jossa tuetaan, vaikka ei tunnettaisi toista. Ensimmäisen illan tapahtumat syksyllä 2015 kiteyttivät Lappeenrannan yhteishengen tuntemattomaksi jääneen teekkariopiskelijan tarjotessa minulle kyydin juna-asemalta Skinnarilaan illan viimeisen bussivuoron vilahtaessa nenäni edestä. Olin häkeltynyt, sillä Helsingissä vastaavaa ei olisi ikinä tapahtunut.

uudaobioxni-annie-theby

Miksi muuttaa pois isosta kaupungista?

Mielestäni tärkein anti pienemmällä paikkakunnalla on ilmapiiri. Lämmin ja ulospäin suuntautunut ilmapiiri mahdollistaa Lappeenrannassa sen, että ihmisiä on todella helppo lähestyä. No onko Lappeenrannassa mitään, herää monilla kysymys. Täältä löytyy kaikki mitä elämiseen tarvitset ja paljon enemmän. Loistavat urheilumahdollisuudet, kaupungin suuret kauppakeskukset ja merkkiliikkeet sekä loputtomasti koulun ulkopuolista tekemistä erilaisten tapahtumien parissa. Opiskeluaika on paljon muutakin kuin pelkkää opiskelua ja Lappeenranta tarjoaa mahtavat puitteet elämiseen. Asumiskustannuksetkin ovat erittäin pienet verrattuna pääkaupunkiseutuun eli rahaa jää tukien jälkeen käytettäväksi elämästä nauttimiseen. Lappeenrannassa on hyvät kulkuyhteydet ja Helsinkiin pääsee junalla kahdessa tunnissa.

Ennen kaikkea Lappeenrantaan muuttaminen on antanut minulle mahdollisuuden avartaa kaveripiiriäni ja päästä kokemaan sellaisia asioita, joita en pääkaupunkiseudulla opiskellessa olisi päässyt tekemään. Skinnarilassa vallitsee opiskelijoiden valtakunta ja olen todella iloinen, että saan olla osana sitä luomassa hyvää yhteishenkeä. Jos muutto pienemmälle paikkakunnalle epäilyttää, kehotan asennoitumaan seikkailumielisesti ja hyppäämään kohti tuntematonta. Se mitä tulet Lappeenrannassa kokemaan ei jätä kylmäksi.”

 

Jätä meille kommentti