”Minusta ei koskaan pitänyt tulla teekkaria”

Moikka! Olen Susanna ja opiskelen LUT:ssa tuotantotaloutta. Minun elämäni yliopisto-opiskelijana alkoi suoraan lukion jälkeen, jolloin tulin valituksi sisään ilman pääsykokeita.

Vaikka sisäänpääsyni yliopistoon olikin mutkaton, alan ja paikkakunnan valinta osoittautui sitäkin haastavammaksi.

Olen pitänyt itseäni aina liikunnallisena ja opettaja-henkisenä ihmisenä, joka on aina ollut hyvä matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa. Urahaaveisiini on kuulunut muun muassa lääkäri, tanssinopettaja, fysioterapeutti sekä meteorologi, joskus taisin jopa unelmoida armeijasta ja siellä työskentelystä.

Jossain vaiheessa aloin pohtia opiskelupaikkaa myös paikkakunnan kannalta – halusin ehdottomasti opiskelemaan Turkuun, Tampereelle tai Jyväskylään. Suunnitelmissani oli kaikkea muuta kuin teknillinen ala tai Lappeenranta.

susanna blogi

Abivuotenani kävin tutustumassa moniin yliopistoihin ja moniin eri koulutusohjelmiin. Muistan elävästi vierailuni erääseen teknilliseen yliopistoon ja tunnelmat tämän vierailun jälkeen. Soitin äidilleni puhelun, jossa kerroin tietäväni mihin paikkaan en ainakaan halua opiskelemaan. Sanoin ettei minusta tule koskaan teekkaria. Toisin kävi.

LUT:n Abitiimin vierailu lukiooni käänsi pääni (ja ystäväni joka pakotti minut jäämään kuuntelemaan infoa). Kuulin tuotantotaloudesta ensimmäistä kertaa ja puheet hyvästä yhteishengestä sekä rennosta ilmapiiristä saivat minut vakuuttuneeksi.

LUT vaikutti juuri minulle sopivalta paikalta, sillä minulle on tärkeää ennen kaikkea hyvä koulutus ja menestyminen tulevaisuudessa, mutta myös rento opiskeluilmapiiri ja hyvät kaverit. Olin lukiossa huomannut millaista on opiskella kilpailullisessa ja kireässä ilmapiirissä melko erilaisten ihmisten kanssa mitä itse olin. En halunnut sen jatkuvan.

susanna blogi3

Päätöksestäni hakea Lappeenrantaan on nyt kulunut vajaa kaksi vuotta, enkä voisi olla iloisempi valinnastani. Olen saanut täältä valtavasti uusia ystäviä, vähän liiankin hienon asunnon ja maailman ihanimman poikaystävän. Lisäksi olen löytänyt minulle sopivan alan ja saanut kokea hirveästi kaikkea uutta ja ikimuistoista.

Olen oppinut valtavasti kaikkea uutta niin luennoilla kuin koulunkin ulkopuolella. Minun mielestä onkin tärkeää muistaa, että läheskään kaikkea elämässä tarvittavia taitoja ei opi kirjoista tai luennoitsijoilta, vaan ihmisiltä jotka ympäröivät sinua.

Työelämässä ei menesty olemalla ainoastaan kirjaviisas vaan sinun täytyy olla myös hyvä tyyppi – ja just tälläsiä tyyppejä valmistuu Lappeenrannasta.

Susanna Lappi, toisen vuoden tuotantotalouden opiskelija

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *