Opiskelemaan toiseen kaupunkiin – kokemuksia kaukosuhteista

Toiselle paikkakunnalle muuttaminen seurustelukumppanin luota voi tuntua mahdottomalta ajatukselta. Moni kuitenkin näin tekee, mutta miten suhteen käy? Opiskelupaikan etäisyydestä kumppanin asuinpaikkakuntaan riippuu se, miten usein pariskunnat voivat tavata. Haastattelimme kolmea LUT:in opiskelijaa, mitä kokemuksia heillä omista kaukosuhteistaan.

Valtteri 24v

Agnesa 23v

Miia 26v

1.   Miten tapasitte ja kauan olette olleet yhdessä?

Valtteri: Tapasimme lukion alussa, mutta aloimme seurustella vasta myöhemmin, joskus toisen lukiovuoden aikana. Olemme seurustelleet yhteensä noin 7 vuotta.

Agnesa: Tapasimme Helsingissä lukion ekalla, mutta aloimme seurustella lukion tokalla. Eli se tekee noin 5,5 vuotta.

Miia: Tapasimme yliopiston kurssilla, kun meidät laitettiin samaan harjoitustyöryhmään. Tällöin asuimme molemmat Lappeenrannassa, mutta vähän yli puoli vuotta sitten poikaystäväni muutti Raumalle työn perässä. Olemme olleet yhdessä noin 2,5 vuotta.

2.   Kuinka pitkä välimatka? Kuinka usein tapaatte?

Valtteri: Tyttöystävä opiskelee Helsingissä ja tapaamme lähes joka viikonloppu. Välimatka Lappeenrannan ja Helsingin välillä (2h junalla!) ei ole kovin suuri, mikä mahdollistaa vaivattoman pendelöinnin.

Agnesa: Poikaystävä jatkoi opiskeluja Helsingissä,joten välimatka on sen 2 tuntia. Tapaamme about kerran kahdessa viikossa.

Miia: Poikaystävä asui ensin Raumalla puoli vuotta, mutta nyt hän asuu Tampereella. Rauman ja Lappeenrannan välinen matka oli kyllä pitkä, ja sen matkustamiseen vierähti puoli päivää. Tampere on jo onneksi aika paljon lähempänä. Olemme pyrkineet tapaamaan etäisyyksistä huolimatta joka viikonloppu tai vähintään joka toinen.

3. Millä tavoin pidätte yhteyttä ja kuinka usein?

Valtteri: Puhelimitse lähinnä ja skypellä toisinaan. Kirjeitä voisi lähettää.

Agnesa: Puhelimitse ensisijaisesti tai whatsappin välityksellä. Päivittäin. Välillä ajatukset ovat kuitenkin muualla kouluhommien ja oheistoiminnan takia, jolloin soitellaan sitten seuraavana päivänä, että mikä meininki. Tääkin on kyllä luonnekysymys (t. laiskimukset…)

Miia: Whatsapilla ja puhelimitse, päivittäin. Joskus on hauska pitää videopuheluyhteyttä auki ja tehdä ihan tavallisia juttuja, esimerkiksi laittaa ruokaa. Silloin tuntuu vähän enemmän siltä, kun tekisi sitä yhdessä.

4. Kuinka usein teidän on mahdollista tavata, jos ollaan realistisia?

Valtteri: Puolesta viikosta aina koko viikkoon tulee vietettyä pääkaupunkiseudulla tyttöystävän luona, varsinkin silloin, kun on vähemmän opiskelua ja opiskelun ulkopuolista aktiviteettia. Akateeminen vapaus mahdollistaa ajankäytön räätälöinnin omaan tarpeeseen sopivaksi.

Agnesa: Joka viikko! Oon kyllä mukana hallitushommissa ja teen myös töitä yliopiston viestinnälle itse koulunkäynnin lisäksi, joten se rajoittaa melkoisesti. Jos näitä, tai ihania opiskelukavereita ei kuitenkaan olisi, niin voisin halutessani lähteä esim. aina keskiviikkoisin pk-seudulle ja tulla sitten sunnuntai-iltana/maanantai aamuna takaisin Lappeenrantaan.

Miia: Joka viikonloppu se olisi kyllä mahdollista. Välillä kuitenkin tulee matkoja tai erilaisia menoja kavereiden kanssa, helposti sitä omisi kumppanin joka viikonloppu, mutta täytyy kavereillekin antaa aikaa.

 5. Miten olette selvinneet vastoinkäymisistä?

Valtteri: Parisuhde ei ole aina ruusuilla tanssimista. Välilläkuljetaan vastatuuleen eri suuntiin, mutta silloin täytyy vain tehdä töitä parisuhteen eteen. Täytyy olla joustoa molempiin suuntiin.

Agnesa: Puhtaasti sillä, että joko poikaystävä on tullut moneksi päiväksi Lappeenrantaan tai minä lähtenyt Helsinkiin. Se on loppujen lopuksi helppo homma etäisyyden ollessa näin lyhyt.

Miia: Minulla oli äärimmäisen rankka syksy, joten kaukosuhteeseen sopeutuminen yhdessäasumisen jälkeen tuntui todella vaikealta. Oli haastavaa, kun poikaystävä ei pystynyt olemaan fyysisesti läsnä, kun oli niitä pahimpia oloja. Tämä on kuitenkin opettanut meidät kommunikoimaan paremmin, kun ollut pakko käyttää sanoja. Olemme molemmat joustaneet ja toisaalta priorisoineet suhteemme samalla tavalla. Hyvin siis olemme selvinneet.

6. Miten olet piristänyt kaukosuhdettasi?

Valtteri: Kun on yhdessä, keskittyy yhdessäoloon, kun on erossa, on yhteydessä viestein ja soitoin. Pienet teot vievät pitkälle.

Agnesa: Poikaystäväni tuli Lappeenrantaan asti illalla ja koputti terassin ovelle (asuin 1.kerroksessa) pizza kainalossa! Se oli ehdottomasti paras yllätys ikinä, kun saikin yksinäiselle elokuvaillalle yllätysseuraa!

Mutta kaikki pikkujutut, kuten toisen muistaminen soitoilla ja tekstiviesteillä on tärkeää. Monen vuoden seurustelun jälkeen yhteydenpitoa saattaa joskus pitää itsestäänselvyytenä.

Miia: Pyrin piristämään poikaystävääni joka päivä ja hän minua. Suurimpana piristeenä on jäänyt mieleen naistenpäivä maaliskuun 8. Se oli torstai, ensimmäinen päiväni uudessa työpaikassa ja poikaystäväni oli tulossa perjantaina Lappeenrantaan.

Pitkän ja rankan työpäivän jälkeen minun istuessa bussissa matkalla kotiin, poikaystäväni soitti ja ilmoitti ”mä voisinkin tulla jo tänään kotiin”. En pysty sanoin kuvailemaan miten iloiseksi se minut teki, aloin lähes itkemään siellä bussissa. Myöhemmin illalla hän ilmestyi ruusukimpun kanssa kotiovelle. Sen tulen muistamaan vielä pitkään.

 

7. Sana on vapaa. Neuvoja ja kokemuksia?

Valtteri: Ei pidä ottaa liikaa paineita siitä, että kestääkö kaukosuhde vai ei. On tärkeää seurata omaa unelmaa ja opiskella mieleistä alaa. Se ei tarkoita sitä, että tulisi erota vain koska asuu eri kaupungissa, vaan aina pitää yrittää. Parisuhteen kannalta saattaa olla erittäin virkistävää asua eri paikkakunnilla.

Agnesa: Mielestäni on kovin virkistävää, että asuu eri paikkakunnilla. Aloimme seurustelemaan kovin nuorena, joten pieni etäisyys pitää jännityksen yllä. Meillä on kuitenkin erittäin pitkät talvi- ja kesälomat ja yliopistossa koulunkäynti on erittäin joustavaa, jos sitä haluaakin opiskella etänä poikaystävän luona.

Jos joku miettii opiskelupaikan hylkäämistä parisuhteen takia, niin mielestäni kannattaa edes yrittää. Varsinkin jos kyseessä on näinkin lyhyt välimatka kuin meillä. Voi lähteä hetken mielijohteesta Helsinkiin ja ootkin jo vaivaisen kahden tunnin päästä perillä!

Miia: Ennen kuin itse tilanteen pakosta jouduin kaukosuhteeseen, ajattelin etten ikinä pystyisi siihen. Kun poikaystäväni kertoi minulle uutisen työpaikastaan, joka vaatisi vuoden ajan muuttamista eri kaupunkeihin ja jopa ulkomaille asti, romahdin. Kuitenkin tässä nyt, yli puoli vuotta kaukosuhteessa eläneenä sanoisin, että se alku oli pahin. Kaikkeen tottuu ja sopeutuu.

Toki ikävä on välillä kovakin ja tuntuu, että aika loppuu aina kesken ja jäähyväiset kyllästyttää joka viikonloppu, mutta kaikki on väliaikaista. Itselleni on paljon antanut voimaa se ajatus, että kun kestämme tämän, kestämme mitä tahansa. Minun kokemukseni on, että kaukosuhde vain vahvistaa suhdetta.

 

Jätä meille kommentti