Opiskeleminen Titellä

Ja hommat jatkuu! Lomat on nyt vietetty ja aika aloittaa blogin ylläpito kevään 2015 osalta. Kuvassa on vähän fiiliksiä tämän vuoden Liugur -tapahtumasta, jonne Cluster sai ensimmäistä kertaa oman joukkueen edustamaan laskuvälineentekokisaan.

Kevään alku voi yliopisto-opiskelijalle joko hieman rennompaa palauttelua arkeen tai aivan tuskallista rästitöiden kirimistä ja tentteihin lukua. Itselläni osui hieman enemmän tuohon jälkimmäiseen, joten vuosi startataan vähän lähempänä kiinalaista uutta vuotta.

Tietotekniikan opiskelu käytännössä

Itseäni olisi ainakin kiinnostanut ennen opintojen aloittamista tietää, että millaista opiskelu yliopistossa käytännössä on ja millaista sisältöä kursseilta löytyy. Puolen vuoden opiskelun jälkeen opiskelu alkaa viimein hieman hahmottua, mutta uusia yllätyksiä tulee silti aika ajoin.

Kurssien sisällön suhteen yllätyksiä ei ollut ihan niin paljon. Hakuaikana tuli selailtua Uni opintoportaalista eri alojen opinto-oppaita. Ensimmäisen vuoden kursseista merkittävimipä ovat ehdottomasti ensimmäisen ohjelmointikielen oppiminen ohjelmoinnin perusteet -kurssilla, sekä ensimmäiselle vuodelle suunnatut ”fuksi matikat”. Ensimmäisen vuoden opinnot ovat onneksi melko pitkälti valmiiksi suunnitellut, itse voi lähinnä vaikuttaa siihen käykö kursseja 8 aamulla vai 14 iltapäivällä.

blogikoodaus

Ohjelmoinnista sen verran tarkemmin, että ensimmäisenä vuonna fukseille opetetaan kaksi ohjelmointikieltä Python ja C. Syksyn python -kurssin taso on, ainakin jollekin joka ei ole koskaan ohjelmoinnut sopivan, haastava. Parit yöunet tuli harjoitustyön aikana menetettyä, mutta muuten työmäärä on pienellä säätämisellä täysin mahdollinen suorittaa kaiken muun ohessa.

Muita ensimmäisen vuoden tärkeitä kursseja ovat esimerkiksi tietojenkäsittely ja kielten kurssit. Tietojenkäsittelyssä perehtydään yleisesti dataan, informaatioon ja siihen kuinka tietokoneet ajattelevat. Pakollisia kieliä kandivaiheessa ovat yksi englannin ja yksi ruotsin kurssi. Englanti on suurimmalle osalle kohtuu helppoa, mutta ruotsinkielen kurssilla on paha maine jäädä kummittelemaan myöhemmille vuosille.

Mikä kurssi on paras?

Loman aikana joku kysyi pariinkin otteeseen, että mistä kurssista jäi paras fiilis syksyn osalta. Ensimmäisenä ajattelin tietysti, että ensimmäisen ohjelmointikielen oppiminen ja sitä kautta ensimmäiset askeleet nörttiyteen olisi ollut siistein juttu, mutta pakollisesta tuotantotalouden perusteet -kurssista jäi aika hyvät fiilikset. Kyseisellä kurssilla oli vähemmän stressaavaa, koska arvostelu ei perustunut tentteiin. Koko kurssi oli toteutettu (vapaaehtoisilla) kursseilla ja ryhmätöillä. Ryhmätyöt on jees!

Toisesta ääripäästä löytyykin sitten omasta mielestä syksyn haastavimmat kurssit. Ensimmäiset varoitukset niistä saatiin muistaakseni jo ensimmäisenä koulupäivänä. ”Hoitakaa nää kerralla pois kuleksimasta.”. Pitihän se sitten itsekkin todistaa. Kyseessä ovat siis matematiikan kaksi ekaa kurssia. Tuskin niitä kursseja olisi ollut kovin hankala läpäistä, jos olisi malttanut käydä laskuharjoituksissa ja tehdä kotitehtävät. Nooh fuksiviikoilla keskittyminen opiskeluun oli hieman hankalaa.

Jätä meille kommentti