Pääsykoevinkit: Kauppatieteet

Kauppakorkeakoulu on vuosi toisensa perään yksi suosituimmista hakukohteista Suomessa. Tämä luonnollisesti tarkoittaa, että kouluun pääsy vaatii panostamista ja pääsykoemateriaaliin syventymistä.

Olin päättänyt kauppikseen hakemisesta jo lukion kakkosvuonna. Itse aloitin lukemisen vasta huhtikuun puolessa välissä. Jätin tietoisesti itselleni pari viikkoa hengähdysaikaa ylppäreiden päätteeksi, sillä se oli itselleni välttämätöntä. En myöskään aloittanut lukemista yo-kokeiden aikana, sillä itselleni yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan on tehokkaampi vaihtoehto. Luin reilut puolitoista kuukautta viitenä päivänä viikossa ja pääsin Lappeenrannan teknillisen yliopiston Kauppakorkeakouluun ensimmäisellä yrittämällä.

15399481892_9bfca9a46d_k

Tässä vinkkilista asioista, jotka itse koin kaikista tärkeimmiksi;

  1. Suunnittele aikataulusi huolellisesti ja pysy siinä: fiksuinta on jaksottaa opiskelu arkipäiville samaan tyyliin kuin kävisi koulussa tai töissä. Oma tahtini oli 9-16 tai 8-15 sisältäen tunnin ruokatauon. Muista jättää kännykkä viereiseen huoneeseen tai laukkuun äänettömälle!
  2. Lue paikassa, jossa kykenet keskittymään: itselleni tämä oli yliopiston kirjasto, sillä kaupungin kirjastossa oli usein hälyä ja kotona löysi itsensä aina tekemästä muuta.
  3. Hanki motivoiva lukukaveri: itse opiskelin lääkikseen hakevan ystäväni kanssa ja ilman häntä en takuulla olisi pitänyt samanlaista aikataulua yllä. Myös se, että molempien tavoitteet olivat korkeat, mutta eivät samat, antoi motivaatiota ilman kilpailuasetelman syntymistä.
  4. Opiskele sen mukaan millainen oppija olet: yo-kokeiden jälkeen jokaiselle on muotoutunut jonkunlainen tapa opiskella. Jos se on muistiinpanot, tee niitä. Jos se on preppauskurssit, ota valmennuskurssi. Jos se on esimerkkitehtävien tekeminen, tilaa paketti harjoituskokeita.
  5. Keskity aluksi kokonaisuuksiin, sitten yksityiskohtiin: kauppakorkean kokeet ovat täynnä pieniä kettumaisia kysymyksiä, joissa asioita on opeteltava ulkoa kaavioista ja listoista. Tämä kannattaa tehdä viimeisillä viikoilla ja tätä ennen keskittyä matematiikan ja teorioiden ymmärtämiseen.
  6. Älä ota paineita, siitä miten muut lukevat: tämän takia itse pidin siitä, että opiskelukaverini oli hakemassa toiseen kouluun – ei tarvinnut vertailla suorittamistaan kehenkään. Ei kannata uskoa kaikkea mitä keskustelupalstoilla kerrotaan lukumääristä ja -tunneista. Jokaisella on kuitenkin eri tapa ja eri nopeus oppia asioita. Siksi on tärkeää tuntea itsensä oppijana – tiedät kyllä milloin omaksut asioita oikeasti.
  7. Näe kavereita, pidä hauskaa, nuku ja urheile: ihan kuin minkä tahansa muunkin suorituksen kanssa, ei pääsykoelukemisessakaan ole järkeä vetää itseään piippuun. Lepo ja vapaa-aika on erityisen tärkeää, ettei lukemisesta mene into heti ensimmäisenä parina viikkona ja itse koetilanteessa kykenee antamaan parhaan suorituksensa.
  8. Laatu korvaa määrän: olen kuullut useamman tarinan siitä, että lukemiseen on käytetty 12 tuntia päivässä joka viikonpäivä, mutta opiskelupaikkaa ei ole irronnut. Oppimista ei mitata tunneissa vaan omaksumisessa eli jos et ymmärrä enää taloustieteen teksteistä mitään kahdeksan tunnin pänttäämisen jälkeen, anna olla ja jatka seuraavana päivänä.
  9. Usko itseesi ja luota, että pääset sisään: asenteella on yllättävän paljon merkitystä. Kun tiedät, että kauppakorkea on tuleva opinahjosi, sinulla on myös todella hyvä syy hoitaa opiskelu kerralla pois.

15161894367_92a4099671_k

Osa hakijoista jättää tietoisesti osan pääsykokeesta tekemättä, jos on suoriutunut hyvin yo-kokeissa ja päässyt näin ollen hyvillä pisteillä yhteispistekiintiöön. Jos yo-todistuksen avulla on saanut esimerkiksi yli 30 valintapistettä (maksimi 40), voi olla järkevää opiskella kokeesta vain kaksi osa-aluetta ja saada maksimissaan 20 pistettä kokeesta. Valintakokeesta on saatava vähintään 10 pistettä sisäänpääsyyn, joten tämä menettely on mahdollista kouluun pääsemiseksi. Vain puolen valintakoekirjallisuuden omaksuminen saattaa kuitenkin kostautua ensimmäisen vuoden opinnoissa, sillä perusopinnot ovat pitkälti juuri näiden kirjojen sisältämiä perusasioita.

Intin aikana lukemista en suosittele kenellekkään. En tunne ketään joka olisi siinä onnistunut. Kannattaakin siksi ottaa opiskelupaikka ensin talteen ja lykätä opintojen aloittamista inttivuoden ylitse.

13465354123_82c7c7c849_k

Itse en tosiaan käynyt valmennuskurssia niiden maksullisuuden vuoksi, mutta sain pääsykoekirjapaketin mukana vihkosen, jossa oli joitakin harjoituskokeita. En kyennyt tuolloin maksamaan kallista valmennuskurssia, mutta niillä käyneet kanssaopiskelijat ovat kokeneet erityisesti harjoituskokeet hyödyllisiksi. Yksi kokeilemisen arvoinen vaihtoehto on LUT:n opiskelijoiden kehittämä Kauppakorkeaan.fi, joka on huomattavasti muita valmennuskursseja halvempi nettipalvelu. Nettisivuilla ja sovelluksessa voi treenata osaamistaan pääsykoetyyppisillä kysymyksillä.

Tsemppiä lukemiseen – palkinto on duunin arvoinen! 🙂

5 Comments

  1. Hei ihanaa ku kerranki tälläne tasapainosen ihmisen kirjottama lukusuunnitelma! Ite suunnillee saman verran lukenut kauppiksee, mut nyt alko jo tuntuu et osais jo tarpeeks hyvin, vaikka tosiaa vasta se kuukaus (5pv viikossa 6h) takana. Pakko jostain viel ehtii motivaatioo, ettei jää turhaks tuo aiempi opiskelu.

Jätä meille kommentti