Skinnarilan Henki – Ystävien saaminen yliopistosta

Skinnarilan Henki. Se on jotain, jota voi olla haastavaa kuvailla. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään mystinen henkihahmo, vaan termillä kuvastetaan sitä ilmapiiriä, joka kampuksella vallitsee – oli sitten kyse teekkareista, eli tekniikan opiskelijoista tai kyltereistä, eli kauppatieteiden opiskelijoista.

Yksinkertaisuudessaan Skinnarilan Henki tarkoittaa sitä, että kaikkia autetaan aina, eikä kukaan jää yksin. Koska meillä ei ole mitään kiintiöitä opinnoissa, ei opiskelijoiden tarvitse myöskään kilpailla toisiaan vastaan. Kaikki saavat opiskella juuri niitä asioita mitä haluavat, oli kyseessä sitten pää- tai sivuaine. Tämän myötä toisia oikeasti autetaan eteenpäin opinnoissa, ja ongelmia voidaan ratkoa yhdessä.

Suuri osa opiskelijoista muuttaa Lappeenrantaan opiskelemaan jostain toiselta paikkakunnalta, eikä tunne muita entuudestaan. Tällöin kaikki ovat samassa tilanteessa; ensimmäistä kertaa omillaan, uudessa kaupungissa ja uusien opintojen parissa. Tämä yhdistää opiskelijoita, joista muodostuukin tiivis yhteisö heti ensimmäisistä päivistä alkaen. Ryhmäytymiseen heti opintojen alussa on myös panostettu paljon, ja jokainen kuuluukin omaan 5-10 hengen tuutor-ryhmään. Tuutorit auttavat niin kurssien valinnoissa kuin muihin tutustumisessakin. Ensimmäiset kaksi viikkoa on fuksiviikkoja, joihin on keksitty paljon erilaista ohjelmaa uusille opiskelijoille.

Skinnarilasta löytyy myös monia hyviä tarinoita siitä, kuinka niin kadonneet avaimet, lompakot kuin puhelimetkin löytävät oikeille omistajilleen. Kerran yksi opiskelija oli myynyt arpalippuja kampuksen opiskelijatapahtumassa. Arpajaiset olivat menestys ja toiminta toi tuloja useita satoja euroja, mutta kotimatkalla kyseinen opiskelija onnistui hukkaamaan nämä tuotot. Seuraavana aamuna hän tajusi tilanteen sekä sen vakavuuden, ja lähti kuumeisesti metsästämään rahoja. Matkalta niitä ei löytynyt, mutta viimeisenä keinona hän kävi kyselemässä kirjekuoren perään yliopiston info-pisteellä. Kaikeksi yllätyksekseen infosta ojennettiin hänelle kirjekuori, jossa oli tallella kaikki yön tuotot.

Toinen vastaava tapahtuma oli se, kun yksi LUTin henkilökunnasta hävitti moponsa avaimet kampuksella. Avaimet olivat ”onneksi” merkitty erittäin selvästi muovisella läpyskällä, joten ne oli ollut helppo yhdistää menopeliin. Näin ollen avaimet oli palautettu mopon penkille odottamaan päivän päättymistä ja kotiin lähtöä. Tavaroiden kadottaminen täällä Skinnarilassa ei siis aina johda surulliseen lopputulokseen.

Yksi tarina puolestaan kertoo korjatusta polkupyörästä. ”Oli joulukuun alku, ja ensilumet olivat sataneet Lappeenrantaan. Olin lähdössä vanhemmilleni pääkaupunkiseudulle. Kotoa lähtiessä katsoin pyörääni pihalla ja mietin, että en vie sitä vielä varastoon, koska on kiire junaan ja pyörä pitäisi korjata ennen talvea. Viikonlopun jälkeen kun tulin kotiin, pyörä ei enää ollutkaan pihassa. Ensimmäinen ajatukseni oli se, että joku on varastanut sen. Päätin kuitenkin tarkistaa pyörävaraston, ja siellähän se pyörä odotti minua.  Isoin yllätys oli kuitenkin se, että joku oli korjannut pyörän. En edelleenkään tiedä oliko joku lainannut sitä välissä vai korjannut sen hyvää hyvyyttään, mutta tärkeintä kuitenkin on se, että pyörä on tallessa odottamassa kevään pyöräilykelejä.”

Hyvä yhteishenki on Lappeenrannassa opiskelun suola. Se ylipäätään määrittää vahvasti meiltä valmistunutta DI:tä tai KTM:ää. Henki kattaa yli ainerajojen ja tekee monipuolisten kontaktien luomisesta hyvin helppoa. Kuten alussa mainittiin, Skinnarilan henkeä voi olla vaikeaa pukea sanoiksi, jonka vuoksi se onkin koettava itse.

3 Comments

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *