Tekniikan tutkinto kauppatieteiden sivuaineella

LUT:lla voit tekniikan opiskelijana lukea kauppatieteitä sivuaineena, ja mainiosti myös toisinpäin. Erilaistamalla tutkintosi saat siitä erottuvan ja sisällytettyä uutta näkökulmaa oman pääaineen ulkopuolelta.

Kolme tekniikan alan opiskelijaa kertovat omia kokemuksiaan kauppatieteiden sivuainekokonaisuudesta.

Sonja Ahvenainen, ympäristötekniikka

”Olen Sonja Ahvenainen, neljännen vuoden ympäristötekniikan opiskelija, eli toisin sanottuna olen valmistunut kandiksi viime keväänä ja opiskelen maisteri/dippavaiheen ensimmäistä vuotta. Ympäristötekniikka on siis pääaineeni, jonka lisäksi opiskelen sivuaineena kauppatieteitä. Ympäristötekniikan opiskelijoiden on tärkeä ymmärtää yrityksen liiketoimintaa ja esimerkiksi markkinointia, varsinkin jos haluaa työskennellä esimerkiksi suuremman yrityksen ympäristöpuolella tai perustaa oman yrityksen.

Itselleni kauppis-sivuaineen hyödyllisyys osoittautui jo viime kesänä, kun olin töissä suuren yrityksen pääkonttorilla ympäristöpuolella, jossa eräs tehtäväni oli selvittää minkälaisia ympäristömarkkinointityökaluja ympäristömarkkinoinnin edelläkävijät käyttävät. Ilman kauppiksen ”kansainvälinen markkinointi”-kurssia olisin luultavasti ollut hieman hukassa, mutta nyt minulla oli hauskaa tehtäväni kanssa ja sain kehuja lopputuloksesta.

Tekniikan puolella näkemys asioihin on luonnollisesti hyvin tekninen, siis aika erilainen kauppatieteisiin verrattuna. Sivuaineen onkin tarkoitus opettaa ympäristöasioiden yhdistämistä yrityksen päätöksentekoon ja yritysvastuun kehittämiseen. Käytännössä siis maailmaa mullistavia päätöksiä tekeväksi ympäristöjohtajaksi tahtovan kannattaa lukea ympäristötekniikan lisäksi kauppatieteitä.

Omassa opinto-oppaassamme kuvataan kauppatieteet-sivuainetta muun muassa näin: ”Käytyään ympäristö ja liiketoiminta –sivuaineen, opiskelija osaa hallita projekteja ja ymmärtää miten innovointiprosessi tapahtuu. Hän osaa luoda kestävän strategian ja toimia eettisesti sekä kehittää ja johtaa yrityksen sisäisiä prosesseja ja strategioita”. Sen lisäksi, että kauppiskurssien tietojen avulla pääsee pitkälle työelämässä, on tekniikka+kauppis-kombosta hyötyä myös työnhaussa. Kombolla erottuu nimittäin positiivisesti muusta massasta ja unelmien työpaikka on vähän helpompi saavuttaa!”

q7wddmgcbfg-matthew-guay

Juha Harjula, konetekniikka

”Olen Juha Harjula, neljännen vuoden koneen konetekniikan maisteriopiskelija. Sivuaineena luen kauppatieteitä ja erityisesti liiketoimintaosaamista. Kauppatieteet eroaa omasta pääaineestani todella paljon, ja ehkä suurin syy kauppiksen valitsemisesta maisterivaiheen sivuaineeksi oli juurikin alojen erilaisuus.

Tekniikan puolella päivät ovat aika laskupainotteisia ja vastapainona kauppiksen case-harjoitukset antaa mahdollisuuden irrottautua kaavoista sekä päästä lähemmäksi käytäntöä. Olen myös ymmärtänyt, että tekniikan ja kauppatieteiden yhdistämistä arvostetaan työnantajan näkökulmasta.

Hyvällä kaveriporukalla kaikki on kivempaa, eli meitä kauppiksen sivuaineen valinneita oli suhteellisen paljon konetekniikan pääaineesta. Tekniikan lukijoille liiketoimintaosaamisen sivuainepaketti tarjoaa perusoppeja talouselämästä ja yritystoiminnasta. Henkilökohtaisesti koen, että ihan alusta alkava opetus on ainoa tapa saada kunnon perustukset uudelle tiedolle. Tässä yksi syy, minkä takia olen erityisesti pitänyt kauppatieteen sivuaineen kursseista.”

8-lut-locations

Toni Vuorinen, sähkötekniikka

”Minä olen Toni Vuorinen ja toisen vuoden sähkötekniikan opiskelija. Pääaineena minulla on sähköenergiajärjestelmät ja sivuaineena liiketoimintaosaaminen kauppatieteiden puolelta.

Sähkötekniikan opiskelussa kauppatieteiden opinnoista ei ole suoraa hyötyä, mutta se antaa eväät laajempien kokonaisuuksien hahmottamiseen. Kurssit ovat tyypiltään myös hyvin erilaisia, mikä tuo mukavaa vaihtelua opiskelemiseen.

Uskon sivuaineeni hyödyttävän minua erityisesti työelämään siirtymisen jälkeen. Maisterivaiheen opinnoissa erikoistun sähkömarkkinoihin ja sähköverkkoihin, joiden yhteyteen suositellaan opiskeltavaksi joko kauppatieteitä tai tuotantotaloutta. Olen tähän mennessä suorittanut yritysjuridiikan perusteiden ja mikroteorian kurssit, sekä makroteorian kurssi on paraikaa meneillään.

Tämä sivuhyppy sähkötekniikasta kauppatieteiden puolelle on syventänyt ymmärrystäni taloudesta ja yhtä lailla kasvattanut kiinnostustani kaupallista alaa kohtaan. Tutkintoni parhaita puolia onkin ehdottomasti monipuolisuus.”

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *