Tekniikka ja kauppatieteet – Tietotaitoa molemmista!

”Lappeenrannan teknillinen yliopisto (Lappeenranta University of Technology, LUT) on toiminut vuodesta 1969 edelläkävijänä tekniikan ja talouden yhdistävänä tiedeyliopistona.”

Näiden LUT:n nettisivuilta löytyvien sanojen saattelemana Abitiimin blogissa pureudutaan näiden kahden tieteenalan, tekniikan ja kauppatieteiden opiskeluun. LUT:n suuri vahvuus niin opetuksessa kuin tutkimuksessa on se, että meillä opiskelijoilla on ainutlaatuinen mahdollisuus sisältää tutkintoihimme (DI tai KTM) sekä tekniikan että kauppatieteiden opintoja sivuainevalintojen avulla.

Abitiimi on saanut paljon kysymyksiä siitä, kuinka näiden tieteenalojen yhdenaikainen opiskelu käytännössä toteutetaan. Abitiimin Sonja opiskelee ympäristötekniikkaa ja lukee kauppatieteitä sivuaineenaan. Alla voit lukea Sonjan kokemuksista tekniikan ja kauppiksen yhdistämisestä ja kuinka paljon siitä on ollut hänelle hyötyä!

——–

Muistan kun fuksivuonna piti tehdä päätös sivuaineesta. Kyselin vinkkejä tuutoreilta ja pähkäilin itsekseni, minkä viidestä sivuaineesta ottaisin. Yksi ympäristötekniikan sivuaineista oli ”ympäristö ja liiketoiminta”, jossa luetaan kauppatieteiden kursseja. Kauppiksen kurssit kuulostivat sopivan erilaisilta laskupainotteiseen ympäristötekniikkaan verrattuna, joten päädyin lyhyehkön mietinnän jälkeen siihen. Kaikki kauppiskurssit ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia ja hyödyllisiä. Voin nyt kaikki kanditutkinnon sivuainekurssit luettuani todeta, että oli todella hyvä päätös, suorastaan 5/5 ja valitsisin koska tahansa uudestaan!

Sonjablogi_kuva1

Kuva (c) Teemu Leinonen.

Miksi sitten mun mielestä kauppatieteiden yhdistäminen tekniikkaan oli niin hyvä päätös? Ensinnäkin kauppatieteiden kurssit eroavat melkoisesti ympäristötekniikan kursseista. Esimerkiksi organisaatiokäyttäytymisen perusteet -kurssilla opin kaikkea työntekijöiden käyttäytymismalleista ja erilaisista persoonallisuuksista uusien työntekijöiden palkkaamiseen asti. Ympäristötekniikan puolella ei opiskella niinkään paljoa ihmisten johtamista, joten sain kurssista todella paljon irti. Kauppatieteissä yrityksen toimintoja katsotaan muutenkin hieman erilaisesta perspektiivistä kuin tekniikan puolella. Tähtään opiskelujeni jälkeen johtotehtäviin, joten uskon kehittyväni paremmaksi, kun laajennan ymmärrystäni ja osaamistani kauppatieteiden kursseilla. Kauppis sivuaineena antaa LUT:n opinto-oppaan mukaan muun muassa taidon ”kehittää ja johtaa yrityksen sisäisiä prosesseja ja strategioita”, mikä kuulostaa omaan korvaan aika siistiltä!

LUT Pakkaustekniikka. Kuvaaja Vesa Laitinen

Kuva (c) Vesa Laitinen

Luulen, ja oikeastaan tiedän, että kauppiksesta sivuaineena on paljon hyötyä tulevaisuudessa. Ensinnäkin töihin pääseminen helpottuu kauppis-tekniikka yhdistelmällä, sillä kombo on todella uniikki ja niiiin loistava! Varsinkin ympäristöjohtamisesta haaveileville kauppatieteet on ehdoton valinta sivuaineeksi. Toiseksi oman yrityksen perustamisesta haaveileville kauppis sivuaineena on superhyödyllinen! Esimerkiksi markkinoinnin peruskurssi oli mahtava käytännönläheisine case-töineen. En ennen kurssia edes tajunnut kuinka laajalle markkinointi voi ulottua ja mitä kaikkea se sisältää. Kurssi herätti innostuksen markkinointia kohtaan ja ymmärtämään markkinoinnin tärkeyden. Kiinnitän tällä hetkellä yritysten markkinointiin sata kertaa enemmän huomiota kuin ennen kurssia, mikä kertoo jotain kurssin mahtavuudesta!

Sonjablogi_kuva3_Timo Mikkola

Kuva (c) Timo Mikkola

Kaiken muun hyvän lisäksi on kätevää, että kauppiksen luennoille ei tarvitse lähteä kampukselta toiselle, vaan luentosalit ovat niitä samoja saleja, joissa tekniikankin luennot järjestetään. Muutenkin kauppiksen ollessa sivuaine, on luennot katsottu siten, että ne eivät mene muiden luentojen päälle.  Ruusuja myös siitä, että kauppiksen kursseilla saattaa vahingossa vaikka tutustua kylterehin eli kauppatieteilijöihin. Tulen ehdottomasti jatkamaan kauppatieteiden sivuainetta maisterivaiheessa; en luopuisi tekniikka-kauppis kombosta mistään hinnasta! <3

Jäikö jokin vielä askarruttamaan? Ota yhteyttä Sonjaan Facebookissa ja kysy lisää!

Abitiimin Miialla on myös samanlaisia kokemuksia, mutta eri perspektiivistä; Miia opiskelee kauppatieteitä pääaineenaan ja sivuaineenaan tietotekniikkaa. Häneen voit olla yhteydessä, jos kauppis on enemmän sinun juttusi, mutta haluat myös laajentaa teknistä osaamistasi!

Lue lisää;

Kauppatieteet

Ympäristötekniikka

Energiatekniikka

Tuotantotalous

Tietotekniikka

Kemiantekniikka

Sähkötekniikka

Konetekniikka

Laskennallinen tekniikka

 

Jätä meille kommentti