Toisen vuoden konetekniikan opiskelija Iikka Martikainen kertoo tarinansa nyt siitä, kuinka kiinnostus autoihin toi hänet monen mutkan kautta opiskelemaan Lappeenrantaan. ”Tyypillisen pikkupojan tavoin olen ollut muksusta saakka kovin kiinnostunut autoista ja siksi työ autojen parissa kiinnosti. Yläkoulun ja lukion aikaan alkoi selkiintyä, että haluaisin päästä suunnittelemaan noita mahtavia kapistuksia. Olin kiinnostunut matematiikasta ja fysiikasta, mutta koska lähipiirissäni ei ollut insinöörejä enkä siten tiennyt alasta mitään, ajattelin fysiikan opiskelun yliopistossa olevan reitti haluamaani uraan. Mukava opo kuitenkin valotti tekniikan opiskelun mahdollisuutta ja innostuin oitis.
Seuraavaksi tuli kyseeseen yliopiston ja koulutusohjelman valinta. Konetekniikka vaikutti olevan lähimpänä sitä mitä halusin uraltani, joten se oli kohtuullisen helppo valinta. Tuolloin en edes tiennyt kaupungista nimeltä Lappeenranta, joten opiskelukaupungin valinta rajoittui kahden Jyväskylää lähinnä olevan kaupungin välille: Espoon ja Tampereen. Espoo sulkeutui pois, koska en ollut halukas muuttamaan pääkaupunkiseudun hulinaan. Tampere tuntui paremmalta vaihtoehdolta ja vierailtuani Hervannan kampuksella, olin kovin vakuuttunut, että uusi opiskelupaikka oli jo löytynyt.
Tuli päivä, jolloin LUT:n Abitiimi tuli lukiooni pitämään infonsa ja päätin mennä kuuntelemaan. Infon jälkeen olin täysin myyty. Olin täysin varma, että nyt löytyi se oma paikka. Minuun vetosi erityisesti yliopiston vihreät arvot ja asuntojen helppo saatavuus Lappeenrannassa. Kävin vielä myöhemmin katsomassa saman infon tarkistaakseni, olinko tehnyt oikean valinnan. Kirjoitusten jälkeen hain konetekniikan koulutusohjelmaan ja lakkiaisiin mennessä olin saanut tiedon opiskelupaikasta. Kaikki tuntui valmiilta ja varmalta.
Suoraan lukion jälkeen siirryin asepalvelukseen Kainuun Prikaatiin ja vuoden kestävän asepalveluksen aikana ehti tapahtua jos vaikka mitä. En ollut enää lainkaan varma halusinko muuttaa Lappeenrantaan tai ylipäänsä jatkaa opiskeluja. Aloin ajatella, etten koskaan pääsisi unelma-ammattiini, varsinkaan Suomessa. Pahimman kriiseilyn jälkeen päätin kuitenkin pysyä päätöksessäni muuttaa Lappeenrantaan ja aloittaa opinnot. Huomasin kuitenkin edelleen epäröiväni koulutusohjelman valinnan suhteen. Huomasin etten oikein edes tiennyt mitä konetekniikka tarkoitti.
Ensimmäisten opiskeluviikkojen jälkeen tiesin tulleeni oikeaan paikkaan. Lukiossa kaveripiirissäni ei ollut tekniikasta kiinnostuneita, mutta nyt ympärilläni oli samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä ja minut otettiin lämmöllä vastaan. Sain mahtavia kavereita, joiden kanssa olemme vuoden mittaan keränneet vaikka minkälaisia mahtavia muistoja. Myös koulutusohjelma on tuntunut hetki hetkeltä enemmän omalta, vaikka välillä on ollut rankkaa ja pinna on palanut opiskelun parissa. Opiskelumotivaation kadotessa, olen saanut lisää voimaa mahtavista kavereista, jotka tekevät jaksamisen paljon helpommaksi. Vaikken ole enää pelkästään autojen suunnittelusta kiinnostunut, kiinnostus autoihin toi minut oikean koulutusalan pariin. Epäröinneistä huolimatta, tiedän päätyneeni kotiin.”
