Tuotantotalouden fuksiksi Lappeenrantaan

Terve! Kuvassa tuijotteleva kummajainen olen minä, Kasperi Räty, 20-vuotias, lukion ja armeijan jälkeen Lappeenrantaan päätynyt teekkarifuksi.

Olen Lahden yhteiskoulun lukion kasvatti, jolle Lappeenranta on uusi ja tuntematon etappi. Asun mukavasti ystäväni kanssa tilavassa kolmiossa parin kilometrin etäisyydellä yliopistolta. Kämppikseni on tyttö – kuulemma kummallista.

Rakkauteni kattaa ihanien ihmisten lisäksi beach volleyn, oivaltavan musiikin ja päämäärättömät keskustelut parhaan ystävän kanssa. Uusimpana innostuksen kohteena Saimaan rannan metsäpoluilla lenkkeily. Erityisesti fiilistelen intervalleja teholedin valaistessa tunnelin pimeään metsäjuurakkoon.

Exynyt olen aiemmin jääkiekon parissa: puukäsi pelaajana, eikä tuomarinkaan silmä tainnut olla lahokoivua kummoisempi, olisi varmaan pitäny olla sukunimenä Tamminen eikä Räty.

Opiskelen LUT:issa tuotantotaloutta, päämääränä siis DI:n paperit. Tässä blogissa kerromme Teemun kanssa elämästä Lappeenrannassa, tarkoituksena olisi tarjota tietoa opiskelupaikkaansa pohtiville. Teekkari- ja kylterifuksin silmät auttavat toivottavasti näkemään yliopistoelämän Lappeenrannassa esitteistä poikkeavasta näkökulmasta.

Miten päädyin Lappeenrannan tutalle?

Kevät 2012, ylioppilaslakki päässä ja järjetön määrä ruusuja kourassa. Vaikka kukkasten vihreät lehdet symboloivatkin minulle lähinnä hukkaan heitettyjä seteleitä, ei ylioppilaana voinut olla hymyilemättä. Vapaus odotti ja suunnitelma oli selkeä: armeijan homeisilta kasarmeilta kerätyn ylivertaisen motivaation voimin pääsykokeisiin, ja siitä Helsinkiin psykologiaa opiskelemaan. Ei enää ikinä pitkää matikkaa eikä varsinkaan fysiikkaa. Jes!

Silloin olin vielä hukassa, vailla tietä, ilman päämäärää. En ollut vielä kokenut Skinnarilan pyhän hengen kosketusta, en teekkaria, joka näyttäisi kultalonkeron värjäämän tien. Kuka väitti, että olisi parasta kulkea keskellä? Matkastakin kannattaa nauttia.

Heinäkuussa 2012 alkaneen armeijan selvitin puolessa vuodessa, halusin jättää keväälle aikaa lukea pääsykokeisiin. Perustelin kielteisyyttäni aliupseerikoulutusta kohtaan myös sen tarpeettomuudella: psykologi ei hyödy koiran koulutukselle ominaisista metodeista. Päästivät pälkähästä, onneksi. Tai sitten olin vain käsittämätön töhö – tyytyväisinä myhäilivät päästessään eroon.

Nykytiedolla ajateltuna olisin tosiaan voinut saavuttaa pienen edun korpisoturin nappuloitani suuremmilla egokilkuttimilla: yliopistossa johtaja voi saada kokonaiset kuusi opintopistettä kelvollisesta suorituksestaan. Puolen vuoden opiskeluilla nappaa tosin viisinkertaisen määrän, noin 30 pistettä – aamukasan ei siis välttämättä kannata jättää motivaatiotaan noppien varaan.

Keväällä 2013 nöyrryin, unohdin matikkalupaukseni. Kävin uusimassa yo-kirjoitukset parantaakseni mahdollisuuksiani psykologian pääsykokeissa. Samalla täyttyi Lappeenrannan tuotantotalouden todistusvalinnan kynnyskriteeri: matematiikan M.

Tiesin pääseväni todennäköisesti sisään, sillä suurin osa tarvittavista pisteistä napsahtaisivat äidinkielestä ja reaaleista – näissä kun on helpompaa peitellä osaamattomuuttaan sopivalla jargonilla.

Lisäsin tutan hakuvaihtoehtoihin, ihan vain siltä varalta, että kokisin kapitalistisen uudelleensyntymisen. Olosuhteet tälle olivat jo ennestään olemassa. Aikaisemmin olin harkinnut kauppatieteitä psykologian sijaan, mutta päätynyt jälkimmäiseen olosuhteiden pakosta. Molempien pääsykokeisiin ei olisi voinut valmistautua, joten piti valita toinen. Tuotantotalous toi takaisin vaihtoehdon kaupalliselta puolelta, ilman pääsykokeita.

Tutan ujuttaminen hakupapereihin oli kuin tarvittava pieni kädenojennus teekkarille: hiljalleen ystävyys kasvoi, ja kohta oltiinkin vähemmän selvin päin. Tulevaisuus ei ollutkaan enää yhtä selkeä kuin ennen.

Tuotantotaloudessa alkoivat houkutella monipuoliset, lähes rajattomat suuntautumis- ja etenemismahdollisuudet, kun taas psykologia vajosi hautaan kuin ministeri Hautalan ura – uskottavuuspula koski kohdallani psykologin työ- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Lisäksi Lappeenranta houkutteli ympäristönä suurta ja mahtavaa stadia enemmän.

Suurin Helsingin puolestapuhuja psykologian hakukohteita järjestäessäni oli ollut siellä asuvat ystävät. Itäraja oli tässä suhteessa samalla viivalla pääkaupunkimme kanssa, muutama läheisin ystäväni asui myös täällä.

Pääsykokeet unohtuivat epäröidessäni motivaation kanssa, eivät avautuneet psykologian ovet. Sain kuitenkin paikan tutan lisäksi tilastomatematiikan puolelle Helsinkiin, josta olisi ollut kohtuullisen helppoa jatkaa psykologian puolelle. Se tilaisuus jäi käyttämättä.

En kai voinut enää vastustaa saimaannorpan viettelevää kutsua, LUT vei mukanaan.

Jätä meille kommentti