Työt opintojen ohella

Yliopisto-opiskelu tarjoaa mahdollisuuden aikatauluttaa opintoja omaan arkeen sopiviksi. Kysyimme kolmelta kandidaattivaiheen opiskelijalta, millaista työtä he tekevät opintojensa ohella.

Jopa 55 prosenttia yliopisto-opiskelijoista työskentelee opintojensa ohella. Asia selviää Tilastokeskuksen vuonna 2019 tekemästä tutkimuksesta. Parhaimmillaan työt tukevat opintoja ja tarjoavat arvokasta työkokemusta. Lisäksi ne turvaavat opiskeluaikaista toimeentuloa.

Anni, kauppatieteiden opiskelija (3. vuosi)

”Opiskelen LUTissa kauppatieteitä kolmannella vuosikurssilla. Pääaineena minulla on hankintojen johtaminen ja sivuaineena ympäristötekniikka. Olen tällä hetkellä osa-aikaisena UPM:llä ja määräaikaisena LUTin Abitiimissä.

Työni UPM:llä on monipuolista. Tärkeimmät työtehtäväni liittyvät datan hallinnointiin, kuten toimittaja- ja raaka-ainekoodien luomiseen ja ylläpitämiseen. Lisäksi huolehdin tuoteturvallisuuskyselyistä yhdessä tiimini kanssa sekä päivitän hintalistoja ja muita raportointityökaluja. Abitiimissä työtehtäviini kuuluvat muun muassa somekanavien päivittäminen ja LUTin koulutustarjonnan esittely lukio-opiskelijoille ympäri Suomen.

Töitä teen oikeastaan siksi, että minulle tarjoutui siihen mahdollisuus. Tilanteeni on siinä mielessä ideaali, että pystyn kirjoittamaan samanaikaisesti kandidaatintutkielmaa sekä tekemään töitä ajasta ja paikasta riippumatta.

Opinnoista on ollut paljon hyötyä kummassakin työpaikassa. Sekä hankintojen johtaminen että ympäristötekniikka tukevat työnkuvaani UPM:llä. Suosittelen töiden tekemistä opintojen ohella, jos se on vain mahdollista. Tärkeintä on kuitenkin ottaa huomioon oma jaksaminen ja se, että opiskelut etenevät suunnitellusti.”

Kuvassa Abitiimi

Reetta, tuotantotalouden opiskelija (3. vuosi)

”Opiskelen kolmatta vuotta tuotantotaloutta LUTissa, ja sivuaineina minulla on ympäristö- ja energiatekniikka. Teen opintojen ohella töitä LUTin Abitiimissä noin yhdeksän tuntia viikossa.

Työtehtäviini kuuluvat tiimin palaverit, sisällön tuottaminen sosiaalisen median kanaviin sekä LUTin koulutustarjonnan esittely lukioissa ja erilaisilla opintomessuilla. Päädyin hakemaan Abitiimiin, koska työtehtävät kuulostivat mielenkiintoisilta. Lisäksi työstä saa arvokasta kokemusta ilman, että työskentely on kuitenkaan liian kuormittavaa.

Työn ja opintojen yhteensovittaminen on vaatinut jonkin verran ennakointia, jotta aikataulut eivät mene päällekkäin tai aiheuta liikaa stressiä. Tasapainottaminen on kuitenkin ollut melko helppoa. Erityisesti akateeminen vapaus on mahdollistanut töiden teon, sillä opintoja pystyy valitsemaan vapaasti eikä pakollisia luentoja ole.

Opintoni ovat tukeneet Abitiimissä työskentelyä jonkin verran, mutta vielä enemmän Abitiimi on tukenut opiskeluani: olen saanut valtavasti itseluottamusta esiintymiseen. Esimerkiksi koulun seminaaritilaisuuksissa esiintyminen on nykyisin helpompaa. Suosittelen töiden tekoa koulun ohella, jos siihen on mahdollisuus. Töistä saa hyvää kokemusta ja vaihtelua omaan arkeen. Haluan kuitenkin korostaa, että omia aikatauluja ei kannata ylikuormittaa töillä, vaan omista opinnoista ja opiskelijaelämästä nauttiminenkin on tärkeää.”

Kuvassa aurinkopaneeli

Arttu, kauppatieteiden opiskelija (2. vuosi)

”Opiskelen LUTissa kauppatieteitä toista vuotta. Pääaineena minulla on kansainvälinen markkinointi ja sivuaineena ohjelmistotuotanto. Työskentelen opintojen ohella aurinkoenergiaan keskittyvässä myynti- ja asennusyrityksessä nimeltä Sons of Solar, jossa olin aluksi kesätöissä.

Työtehtäväni keskittyvät materiaalihankintaan ja laskutukseen. Koordinoin myös asennuksia ja varmistan, että tarvittavat materiaalit ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Koen, että ensimmäisenä opiskeluvuonna käydystä kirjanpidon peruskurssista on ollut eniten hyötyä, sillä se on auttanut laskutukseen liittyvissä työtehtävissä. Uskon, että suurimmat LUTista saatavat opit työelämää varten ovat kuitenkin vielä tulossa.

Opintojen ja töiden yhteensovittaminen on itsestä kiinni. Se on juuri niin helppoa tai vaikeaa, kuin sen haluaa olevan. Tärkeintä on aikatauluttaminen ja itsekuri. Jos töitä ei aikatauluta, pahimmassa tilanteessa sekä koulunkäynti että työ kärsivät. Lopuksi haluan muistuttaa kaikkia töissä käyviä opiskelijoita seuraamaan tulojaan, jottei Kelalle tarvitse maksaa tukia takaisin.”

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *