Asiantuntijoiden työtehtävät ovat yhä enemmän keskinäisriippuvaisia. Omasta tahdosta tai työkuorman takia ihmiset työskentelevät samanaikaisesti monien tehtävien ja projektien parissa. Usein työskentely tapahtuu myös eri paikkakunnilta ja eri maista käsin, aikaerosta tai omasta valinnasta johtuen eri aikaan. Työskentelemme kiivaasti, mutta syvennymmekö aidosti tehtäviin ja toistemme ajatuksiin?
Monet työtehtävät ovat vaativia ja tekisi mieleni sanoa, että jatkossa entistä haastavampia. Nimittäin ne, mitä ei automatisoida vaan mihin tarvitaan jatkossakin asiantuntijoita. Tehtävät vaativat monenlaista vuosien varrella kartutettua erityisosaamista ja kykyä yhdistää hiljaista ja kokemusperäistä tietoa.
Usein tarvitaan keskustelua, kirjoittamista, kenties laskemista, piirtämistä, ja pohdintaa, välillä yksin ja välillä yhdessä. Kohtaamisia, mitkä synnyttävät uusia ajatuksia ongelmiin, mihin ei ole patenttiratkaisuita eikä vastauksia manuaaleissa. Useimmiten etsitään ratkaisuita haastaviin ongelmiin entistä vähemmillä resursseilla tai pyritään tarttumaan mahdollisuuksiin, mitä kukaan ei ajatellut olevan olemassakaan.
Tehtävien ratkaiseminen yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa vaatii luovuutta, syvällistä vuorovaikutusta ja pysähtymistä omien, ja muiden ehkä vielä syntymässä olevien ajatusten äärelle.
Miten rytmittää omaa ajankäyttöä ja synkronisoida se muiden kanssa? Miten luoda kohtaamisia, missä olemme aidosti läsnä?
Kirsimarja Blomqvist
Comments are closed.